Kesäkeittiöt, vierasmajat, leikkimökit ja kodat ovat entistä yleisempi näky pihoilla. Jos niitä havittelee omankin pihan iloksi, mitä hankkimisessa ja rakentamisessa pitäisi huomioida esimerkiksi rakennuslupien, perustuksen ja sijoittelun osalta?

Pihassa tärkeintä on se, mikä jää näkymättömiin, eli pohjatyö. Perustan ja vesienhallinnan on oltava kunnossa, jotta päällysteet sekä tontilla olevat kiinteistöt eivät kärsi.

Satsaa hyvään suunnitteluun ja säänsuojaukseen. Talotyömaalla kallein ratkaisu ei aina maksa itseään takaisin.

Vanhan omakotitalon energiatehokkuutta voi parantaa lisäeristämällä. Liian vetoista taloa kannattaa ensiksi korjata tiivistämällä, mutta yläpohjan lisäeristys saattaa kannattaa myös kustannussyistä.

Vaikka tosigrillaaja ei tietenkään sateessa sula, voi katetulla terassilla nauttia ulkoilmasta harmaammillakin kesäsäillä.