Tutustu kevään teatteritarjontaan

Iloa, surua – ja kaikkea siltä väliltä! Teatteri tarjoaa ajanvietettä, suuria tunteita, keinon ymmärtää uusia näkökulmia ja kaiken päälle vielä ajattelemisen aihettakin. 

Ihminen ei elä yksin leivästä, kuuluu sanonta. Lisäksi tarvitaan myös hengenravintoa, jota tarjoavat ainakin lukuisat teatterit eri puolilla Suomea. 

Valikoimme suurten ja vähän pienempienkin kotimaisten teatterikaupunkien kevään tarjonnasta muutamia kiinnostavia poimintoja. Koosteen kirjoittamisen aikana osa pienemmistä teattereista ei ollut vielä julkaissut kevään ohjelmistoaan, mutta kannustamme tutustumaan niihinkin aktiivisesti!

Joko olisi aika viedä itsensä ja läheisensä pienelle teatterimatkalle? 

Helsinki

Helsingin monipuolisesta teatteritarjonnasta voisi nostaa esiin kiinnostavia näytelmiä rivikaupalla, mutta tilanpuutteen vuoksi mainittakoon edes nämä: 

Helsingin kaupunginteatterin (www.hkt.fi) kevätkauden uutuuksia on muun muassa mehukas farssi Ilmasta rahaa, jota esitetään teatterin suurella näyttämöllä 15.2. alkaen. Iloittelun on ohjannut valloittava komedienne Sari Siikander. Aivan toisia tunnelmia tarjoaa yliluonnollinen jännäri 2:22, joka saa ensi-iltansa 8.2.2024 Arena-näyttämöllä. 

Suomen kansallisteatterissa (www.kansallisteatteri.fi) puolestaan päästään nauttimaan Sofi Oksasen odotetusta uutuusnäytelmästä, jonka kantaesitys on maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jonka on ohjannut Mika Myllyaho.

Hämeenlinna

Hämeenlinnan teatterin (www.hmlteatteri.fi) päänäyttämöllä otetaan tänä keväänsä ilo irti häpeästä. Häpeä on kuvailunsa mukaan riemukas ristiretki häpeän ytimeen, joka tuo lavalle näyttelijät Kaisa Helan ja Mari Turusen. Koska kyseessä on anniskelunäytös, näytelmän ikärajasuositus on K-18. 

Kevätkauden aikana näyttämölle saapuu myös sovitus Tommi Kinnusen menestysteoksesta Ei kertonut katuvansa. Kyseessä on seitsemän teatterin yhteistyöhanke, jossa mukana ovat Tampereen Teatterin lisäksi Kouvolan Teatteri, Turun kaupunginteatteri, Lahden Kaupunginteatteri, Seinäjoen kaupunginteatteri, Hämeenlinnan Kaupunginteatteri sekä suomalaisberliiniläinen Vapaa Teatteri.

Jyväskylä

Jyväskylän kaupunginteatterin (www.jklteatteri.fi) lavalla jatkaa syksyllä 2023 ensi-iltansa saanut Evita-musikaali. Andrew Lloyd Webberin säveltämää menestysmusikaalia säestää 10-henkinen orkesteri, ja se tuo lavalle kaikkiaan 20 esiintyjää. 

Kevään aikana iloitellaan vielä myös Älä pukeudu päivälliselle -farssin parissa, joka sai ensi-iltansa jo syksyllä 2023. Älä pukeudu päivälliselle on alkujaan näytelmäkirjailija Marc Camolettin kirjoittama ja Robin Hawdonin englanninkieliseksi sovittama farssi, joka tunnetaan myös nimellä Ranskalainen pyjama.

Kuopio

Kuopion kaupunginteatterin (www.kuopionkaupunginteatteri.fi) ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto MOMO sekoittaa teatteria, tanssia, parkouria ja taikuutta. Helmikuussa ensi-iltansa saava näytelmä perustuu Michael Enden romaaniin. Saksalainen Ende tunnetaan myös fantasiateoksesta Tarina vailla loppua, jonka pohjalta on tehty elokuva Päättymätön tarina

Ensi-iltansa alkuvuodesta saa myös musikaalinen esitys Te Naiset! – tahdon laulaa, joka tuo näyttämölle sovitettuna rakastetut laulut, joita ovat tehneet tunnetuksi suomalaiset naisartistit. Kappaleet ovat mm. populaarimusiikkia eri vuosikymmeniltä.

Lahti

Lahden kaupunginteatterin (www.lahdenkaupunginteatteri.fi) kevätkaudella ensi-iltansa saa Kuninkaan puhe. Näytelmä on lämminhenkinen kertomus vastahakoisen, änkytyksestä kärsivän kruununperillisen ja tämän puheterapeutin epätodennäköisestä ystävyydestä. 

Kate Hamillin sovitus Jane Austenin romaanista Emma tarjoilee puolestaan teehetkiä, juoruja ja nokkelaa dialogia, kun nimihenkilö ryhtyy pistämään lähipiirinsä rakkausasioita toimeliaasti ”kuntoon”. 

Oulu

Oulun teatteri (www.teatteri.ouka.fi) tuo kevään aikana Suurelle näyttämölle näytelmän Varjoja paratiisissa, joka perustuu Aki Kaurismäen samannimiseen elokuvaan vuodelta 1986. Roskakuskin ja kassatyöntekijän sydämellisen rakkaustarinan kantaesityksen on Oulun teatteriin ohjannut ja dramatisoinut Jarno Kuosa. Varjoja paratiisissa näyttää arjen ja vaatimattoman elämän kauneuden taattuun kaurismäkeläiseen tyyliin. 

Rakkautta käsitellään teatterin keinoin myös Oulun teatterin toisessa kevään ensi-illassa Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan. Voimakkaan visuaaliseksi kuvailtu komedia kertoo rakkauden syvimmän olemuksen etsimisestä, sitoutumiskammosta ja onnettoman rakkauden yli pääsemisestä. Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan perustuu Liv Strömquistin samannimiseen sarjakuvaan vuodelta 2019. 

Oulun Työväen Näyttämön (www.otn.fi) kevään ohjelmistoon kuuluu puolestaan brittiläisen Alan Ayckbournin komediallinen trilleri Yhdistävät ovet. Näytelmä yhdistelee hitchcockmaista jännitystä hulvattomaan huumoriin, ja sen on ohjannut Sari Jaatinen.

Seurata kannattaa myös esimerkiksi Oulun ylioppilasteatterin (www.oulunylioppilasteatteri.fi) tarjontaa.

Rovaniemi

Rovaniemen teatterin (www.rovaniementeatteri) keväässä nähdään musiikkipitoinen, humoristinen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, joka kertoo nuoren miehen kasvutarinan 1960-ja 1970-lukujen Pajalassa, niin Suomen kun Ruotsinkin vaikutuspiirissä. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä perustuu ruotsalaisen Mikael Niemen samannimiseen läpimurtoromaaniin. Teoksen on dramatisoinut Pentti Kotkaniemi ja se on on Rovaniemen Teatterin taiteellisen johtajan Riku Innamaan ensimmäinen ohjaus toimikaudellaan. 

Toinen teatterin kevään ensi-ilta on JULIUS – Kaukaisella tähdellä oman päänsä sisällä. Otto Nybergin käsikirjoittamassa nuorten näytelmässä käsitellään yksinäisyyden kokemusta ja toisen ihmisen pelkoa, joka saavuttaa kosmiset mittasuhteet. Esityksen työryhmä koostuu nuorista teatterialan osaajista. Otto Nyberg vierailee näytelmätekstinsä kantaesityksen ohjaajana.

Tampere

Tampereen Teatterin (www.tampereenteatteri.fi) Frenckell-näyttämöllä ensi-iltansa saa Juha Siltasen uusi näytelmä Vieras eli Julmurin suviyö, joka tuo natsi-Saksan pelätyimmän miehen, Heinrich Himmlerin Sydän-Hämeen kesäyöhön. Vaikka Vieraan genreksi on määritelty draama, sen kuvaillaan olevan ”eräänlainen komedia ja jännitysnäytelmä, mutta ennen kaikkea tarina rakkauksista”. 

Tampereen Työväen Teatterin kevät tarjoaa suurtuotantoja kuten Macbethin ennakkoesityksen, mutta myös pienempiä kiinnostavia uutuuksia. Kellariteatterin näyttämöllä kantaesityksestä saa alkuvuodesta John Miltonin Kadotetun paratiisin pohjalta tehty samanniminen näytelmä, jossa klassinen tarina enkelien ja paholaisten taistosta saa myös humoristisia sävyjä Saatanan kertomana. 

Tampereen runsaasta teatteritarjonnasta kannattaa katsastaa myös muun muassa Tampereen Ylioppilasteatterin (www.teat.fi), Tampereen Komediateatterin (www.komediateatteri.fi) ja Teatteri Telakan (www.teatteritelakka.fi) ohjelmistot – ja paljon muuta!

Turku

Turun Kaupunginteatterin (www.tkteatteri.fi) kevääseen kuuluu yhteistyössä Saaristo-oopperan ja Turun filharmonisen orkesterin kanssa tuotettu kamariooppera Ihminen parhaan kykynsä mukaan. Kirjailija Tommi Kinnusen kynästä syntynyt ooppera on platoninen rakkaustarina, ja sen on säveltänyt Joel Järventausta

Kevätkaudella ensi-iltansa saa myös komedia Jotain hiihdosta, joka asettaa vastakkain kaksi kansallislajiamme, hiihdon ja jääkiekon. Samalla käsittelyyn pääsevät niin suomalaisuus, perhe kuin sukupolvierotkin. Jotain hiihdosta esitetään Turun Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä. 

Åbo Svenska Teaterin (www.abosvenskateater.fi) lavalla voi vielä kevätkaudella nauttia Broadway-musikaalista Something Rotten! Musikaalia esitetään Suomessa ensimmäistä kertaa ruotsiksi, mutta se on tekstitetty myös suomeksi.

Teatterielämyksiä Turussa tarjoavat myös esimerkiksi Tehdas Teatteri (www.tehdasteatteri.fi), joka on vuonna 2000 perustettu vapaan kentän ammattiteatteri ja yksi suomalaisen uuden nukketeatterin päänäyttämöistä, sekä vahva ja aktiivinen harrastajateatteri Teatteri Akseli (www.teatteriakseli.fi).

Vaasa

Vaasan kaupunginteatterin (www.vaasa.fi) keväässä nähdään muun muassa vierailuesitys Voi Luoja! Komediallista näytelmää tähdittää Sanna-Kaisa Palo, jonka esittämän psykoterapeutin potilaana on ei sen vähempää kuin Jumalan roolissa nähtävä Martti Suosalo. Komedia ruotii räävittömästi länsimaisen ihmisen alitajuntaa ja ennakkoluuloja. 

Suosittelemme tutustumaan myös Wasa Teaterin (www.wasateater.fi) ja Vaasan Ylioppilasteatteri Rampin (www.vaasanylioppilasteatteri.fi) tarjontaan. 

Teksti: Mari Pihlajaniemi
Kuva: Visit Tampere / Olli-Pekka Latvala