Pohjolassa elävät ihmiset ovat tottuneet tuleen kodeissaan. Uuneissa, kamiinoissa ja takoissa on poltettu tulta lämmönsaannin vuoksi, mutta myös siksi, että tuli luo asuintiloihin tunnelmaa. Useimmat kerrostaloasukkaat ovatkin saaneet tähän mennessä vain haaveilla omasta kotoisasta takkatulesta, mutta uusi vuosituhat on tuonut myös tähän puutteeseen ratkaisun: sisustustakat.
Sisustustakan ero perinteiseen takkaan on siinä, että se on hormiton. Sen vuoksi huoneistossa ei tarvitse tehdä minkäänlaisia muutostöitä eikä se vaadi rakennuslupaa. Lisäksi biotakassa poltetaan puun sijasta bioetanolia, joka on kasvipohjainen hiilidioksidineutraali polttoaine. Sisustustakaksi voidaan laskea myös niin sanotut sähkötakat, joissa on lämmittävä sähkövastus ja sähköisesti luotu kuva liekistä, joka loimuaa. Näihin verrattuna biotakan etu on selvä, bioetanolilla saadaan aikaan elävä liekki, joka luo aidon tunnelman.
Bioetanolilla värillinen liekki ilman epäpuhtauksia
Puun polttamisen luulisi olevan varsinainen ekoteko, mutta biotakkoja Suomeen maahantuovan Tipicon toimitusjohtaja Sami Sallin mukaan näin ei ole. Puuta poltettaessa ilmaan vapautuu aina hiukkaspäästöjä ja nokea, mutta sisustustakoissa näin ei ole. Palaessaan bioetanoli vapauttaa ainoastaan vesihöyryä ja hiilidioksidia keskikokoisen kynttilän palamiseen verrattavan määrän. Jotta voisi nauttia biotakan väreilevästä liekistä, on siinä poltettava erityisesti takkaa varten tarkoitettua polttoainetta. Tämä on olennaista siksi, että tavallinen etanoli palaa värittömällä liekillä. Perusperiaate palamisessa on se, että mitä keltaisempi liekki, sen enemmän epäpuhtauksia ja se puolestaan tarkoittaa hajua. Biotakoissa tämä ongelma on ratkaistu, sillä bioetanoli tuottaa palaessaan aidon näköisen värikkään liekin, joka ei tuota mitään hajuhaittoja. Miten tämä saadaan aikaan, se on Sami Sallin mukaan jokaisen bioetanolia valmistavan yrityksen oma varjeltu salaisuus.
Kahdella litralla löpöä pääsee jo pitkälle
Miten paljon bioetanolia biotakka kuluttaa riippuu täysin siitä, millainen takka on kyseessä. Tällä hetkellä markkinoilla on takkoja, joissa polttoainetilavuudet ovat kahdesta desistä viiteen litraan ja keskimäärin takat polttavat kahdesta kolmeen desilitraa biopolttoainetta tunnissa.
‒ Joten noin kahden litran polttoainetilavuudella varustettu biotakka palaa sijoituspaikasta riippuen viidestä kahdeksaan tuntiin, laskeskelee Sami Salli.
Sijoituspaikka vaikuttaa paloaikaan siten, että mitä vetoisempi paikka, sen levottomampi liekki. Ja mitä levottomampi liekki, sen enemmän polttoainetta kuluu.
Ei vaan pelkkää silmäniloa vaan myös käytännön hyötyä
Biotakka ei ole pelkästään vain kaunis katsella, vaan siitä saattaa olla myös ostajalleen käytännön hyötyä. Sami Sallin mukaan sisustuselementiksi ostetun takan lämmönjako-ominaisuudet tulevat suurimmalle osalle ostajista suurena yllätyksenä.
‒Harva hakee näillä tuotteilla vielä mitään lämpötehoja, mutta kyllä sillä aidolla tulella lämpöä tuova ominaisuus on. Parhaimmillaan biotakka lämmittää siinä 3‒4 kilowatin luokissa, eli jos pistorasiaan liitettävän lisälämmityslaitteen teho on sellainen 1000‒2000 wattia, niin biotakka lämmittää muutaman sähköpatterin verran, Salli kertoo.
Turvallisuus biotakassa tunnelmanluonnin A ja O
Biotakkojen turvallisuus puhuttaa ihmisiä ainakin internetin keskustelupalstoilla. Avotulen käsittely hormittomassa tulipesässä ja etanolin poltosta mahdollisesti huoneilmaan jäävät haitalliset kaasut ovat aiheuttaneet kuluttajille päänvaivaa. Sami Salli kuitenkin vannoo biotakkojen turvallisuuden nimeen.
‒Ei biotakoissa ole mitään, minkä vuoksi pitäisi olla huolissaan. Niissä ei ole kerta kaikkiaan mitään fysiikan ja kemian lakien vastaisia aineita. Biotakat polttavat lähes puhdasta alkoholia, jonka oikeanlainen käsittely ei ole mitenkään ihmiselle vaaraksi, Salli ohjeistaa.
Maalaisjärki ja ohjekirja käteen
Oikeanlaisella käsittelyllä tarkoitetaan tässä biotakkojen mukana tulleiden turvallisuusohjeiden tarkkaa seuraamista. Tipico tuo maahan ainoastaan sellaisia biotakkoja, jotka on turvallisuustestattu tuotteen lähtömaassa. Tärkeintä biotakan turvallisuudessa on takan asentamiseen liittyvät turvaetäisyydet. Niillä tarkoitetaan sitä etäisyyttä, mikä takalla täytyy olla helposti syttyviin materiaaleihin kuten tekstiileihin. Riippuen takan koosta se voi olla muutamasta sentistä aina 1,8 metriin. Salli painottaa, että Euroopassa tuotetut biotakat ovat pääsääntöisesti turvatestattuja, ja takkaa ostaessa asiakkaan kannattaa varmistaa että haluttu tuote on käynyt testin läpi.
Muuten itse takan käsittelyssä Sami Sallin mukaan pätee terve maalaisjärki. Tällä hetkellä Suomen viranomaiset luokittelevat biotakat kynttilään verrattaviksi tuotteiksi. Sami Sallilla on tapana kertoa asiakkailleen, että biotakkojen kanssa touhutessa on hyvä muistaa nyrkkisääntö ”tekisitkö itse kynttilän kanssa niin?”. Eli jättäisinkö kynttilän yksin palamaan yöksi ja antaisinko lasten leikkiä aivan kynttilän vieressä? Samat säännöt pätevät täysin myös biotakkaan.
Vanha takka, uusi sydän
Suomessa on valtavasti vanhoja kerrostaloja, joiden huoneistoissa on kyllä puutakka, mutta ne ovat päässeet niin huonoon kuntoon, että taloyhtiö tai viranomaiset ovat laittaneet hormit käyttökieltoon. Sami Salli kertoo, että tällä hetkellä Tipicon suurin yksittäinen myyntiartikkeli ovat pelkät biotakkojen poltinosat. Sellaisen ostaminen on helppo ja verrattain halpa tapa saada vanha takka taas tuomaan tunnelmaa, sillä kalliin hormiremontin sijasta bioetanolipoltin maksaa halvimmillaan 200 euroa. Tämä poltinosa vain asennetaan tulisijaan ja näin kodin vanhaan sydämeen saadaan taas liekki lepattamaan.
Takka ei ole enää pelkkä olohuoneen ilo
Yleisin paikka, minne ihmiset biotakan hankkivat, on edelleen olohuone. Yllättäen kyllä toiseksi eniten biotakkoja ostetaan kuitenkin ulkotiloihin, joko parvekkeelle tai terassille. Suomessa on myös vahvistunut trendi, jossa kylpyhuoneet ovat muuttuneet enemmän sauna ja pesuhuone -mallista sauna ja kylpyosasto -henkisiksi. Näihin spa-kylpyhuoneisiin ihmiset hankkivat myös paljon näyttäviä biotakkoja. Salli haluaisi kuitenkin ihmisten ymmärtävän, että biotakan sijoituspaikan ei tarvitse mitenkään olla staattinen. Suurin osa takoista on sen verran kevyitä, että niiden paikka voi helposti siirtää muuttuvien tarpeiden ja toiveiden mukaan. Yleensä biotakka painaa 30‒60 kiloa, jolloin sen asennuspaikalle ei ole mitään erityisiä tarvetta lattiavahvistuksiin.
Tämä siis mahdollistaa sen, että takan paikka voidaan vaihtaa tarpeen mukaan.