Lohkeilleen maalipinnan tai muuten nuhruisen julkisivun katsominen särkee silmää pidemmän päälle, joten omakotitalon ulkoverhouskin tulee useimmiten laitettua kuntoon ennemmin tai myöhemmin. Ulkoverhousremontin yhteydessä voidaan kuitenkin parantaa myös talon energiatehokkuutta. 

Eräiden arvioiden mukaan laadukas ulkoverhous voi kestää hyvinkin 20–30 vuotta. Yleispätevää arviota on kuitenkin vaikea antaa, sillä uusimistarpeeseen vaikuttavat niin verhousmateriaali, sääolosuhteet kuin talon rakenteidenkin kunto. Esimerkiksi puuverhouksen elinkaarta voi pidentää säännöllisillä huoltomaalauksilla. 

Juuri puu on ollut Suomessa perinteisesti omakotitalojen suosituin ulkoverhousmateriaali, kertoo koulutus- ja tutkimuspäällikkö, tekniikan lisensiaatti Esa Leinonen Turun ammattikorkeakoulusta. Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkästään makuasia. Ulkoverhouksen valintaa sanelee monta tekijää:

– Jos talo on asemakaava-alueella, niin rakentamismääräyksissä voi olla sanottu, että julkisivun täytyy olla puuta tai tiiltä tai rapattu. Se jo määrittelee sitä valintaa ja on yksi lähtökohta.

Ulkonäkö, hinta ja kestävyys vaikuttavat verhousvalintaan

Esa Leinonen toteaa julkisivun määräytyvän myös talon runkorakenteen kautta. Jos halutaan rakentaa esimerkiksi harkkotalo, harkot tyypillisesti rapataan. 

– Se rajoittaa. Harva harkkorakenteiseen taloon laittaa puuverhousta. 

Muut ulkoverhouksen valintaan vaikuttavat tekijät ovat perinteisesti olleet materiaalin ulkonäkö, hinta ja kenties tärkeimpänä kestävyys. Leinonen pohtii myös huollettavuuden olevan yksi olennainen tekijä, mutta usein budjetti jyrää senkin yli. 

– Monesti kun rakennetaan, eurot ohjaavat ja otetaan se, mikä on halvin sillä hetkellä. Tiili on huoltovapaa, kun taas puuverhousta joutuu maalaamaan ehkä 10 vuoden välein.

Kun ylläpitokustannukset lasketaan mukaan, kertainvestointiin verrattuna ulkoverhousmateriaalin loppukustannukset voivat olla kuitenkin paljon kalliimmat. Leinonen muistuttaa, että esimerkiksi rinnetontilla sijaitsevan kaksikerroksisen talon maalaaminen ei välttämättä ole helppoa, vaan siinä tarvitaan telineitä tai nostinta. 

Julkisivun ja katon säännöllinen huolto kannattaa

Omakotitalossa on useita huoltotoimia, joita saatetaan syystä tai toisesta lyödä laimin. Esa Leinonen muistuttaa, että etenkin talon katon kuntoa tulisi käydä kurkkaamassa aika ajoin, tarkistaa kourut syksyisin ja keväisin ja puhdistaa rännit. 

– Ja kyllähän sitä julkisivuakin pitäisi asteittain putsata.

Vaikka julkisivu on kattoa huoltovapaampi, sekin kerää itseensä roskaa ja ilman epäpuhtauksia, savua ja nokea. Leinonen huomauttaa, että puuverhoilluissa taloissa maalipinnan epäpuhtaudet ja viat saattoivat erottua vielä tavallista paremmin talvella lumen valkeutta vasten. 

– Maalipintahan alkaa ajan myötä kärsimään. Jos on kovin vaalea rakennus, eikä julkisivua ole pesty, maalaus likaantuu ja alkaa pikku hiljaa irtoamaankin sieltä.

Hän muistuttaa, että puuverhoukselle suositellaankin maalausta 10–15 vuoden välein. Maalaustarve riippuu kuitenkin myös ilmansuunnasta. Suora auringonpaiste haalistaa talon eteläsivun nopeammin kuin muut seinustat. 

Tuuletusraon puuttuminen on suuri riski

Tiiliverhouksen osalta tilanne on puuverhousta helpompi, mutta sellaistakaan ei Leinosen mukaan saisi missään nimessä mennä pesemään painepesurilla. 

Muutamia vuosia sitten julkisuuteenkin asti nousi eräskin tapaus, jossa kalkkitiiliverhotun omakotitalon pesu painepesurilla aiheutti taloon mittavia kosteusvaurioita. Kovalla paineella suihkunnut vesi imeytyi huokoisen tiilin läpi suoraan lämpöeristeisiin ja aiheutti mikrobikasvustoa. Tiiliverhouksen ja eristeenä käytetyn villan välissä ei ollut tuuletusrakoa. 

Etenkin tuuletusraon puuttuminen on Leinosen mukaan riski. Tiili- tai puuverhoilluissa julkisivuissa pitäisi olla aina kunnollinen tuuletusrako, joka suojaa sisempänä olevaa lämmöneristyskerrosta. 

– Jos lautaverhous on suoraan rungossa kiinni ilman tuuletusrakoa, silloin kosteusvaurioiden määrä lisääntyy.

Tuolloin kosteus pääsee ulkoverhoukseen ja aina sisäpuolisiin rakenteisiin ja lämmöneristykseen saakka. Tästä voi puolestaan seurata kondenssiongelmia ja edelleen kosteusvaurio. 

Kestävä rappaus edellyttää hyviä sääolosuhteita

Puu- ja tiiliverhouksen ohella kolmas yleinen ulkoverhousmateriaali omakotitaloissa on rappaus. Senkin tekemiseen liittyy kuitenkin omat riskinsä, jotka voivat aiheuttaa päänvaivaa myöhemmin. Esa Leinonen kertoo rappauksen edellyttävän ensinnäkin sopivaa lämpötilaa rappausvaiheessa. 

– Rappaus pitää tehdä sellaisissa olosuhteissa, ettei ole liian kylmää tai kova tuuli tai auringonpaiste. Ilman ja rakenteiden lämpötila tulisikin olla vähintään +5C. 

– Jos lämpötila ei ole suotuisa, keli on vaikka nollassa, sinne voi jäädä kosteutta. Jos tulee kylmä, rappaus jäätyy ja varisee pois paikaltaan. Rappaus tulisi myös tehdä suuri yhtenäinen pinta kerralla, välttäen epäjatkuvuuskohtia.  

Ulkoverhousremontin yhteydessä myös lisäeristystä

Ulkoverhousremontti on siis omakotitalossa edessä väistämättä. Minkä asteisena se sitten toteutetaan, riippuu Leinosen mukaan muun muassa energiatehokkuudesta. 

Tyypillisesti talon vanha ulkoverhous puretaan ja vaihdetaan uuteen, ja samalla korjataan mahdollisia home- ja lahovaurioita. Ulkoverhousremontin yhteydessä vanhoihin rakennuksiin tehdään usein myös energiaremontti. 

– Eli puretaan vanha julkisivu, lisälämmöneristetään ja tehdään tuuletusrako ja sen päälle koolaus. Koolaaminen varmistaa julkisivun tuulettumisen.

Leinonen huomauttaa, että koska rakentaminen on inhimillistä toimintaa, aika ajoin vastaan tulee julkisivuja, joissa on tapahtunut jo rakennusvaiheessa virheitä. Näitä virheitä korjaillaan sitten jälkikäteen ulkoverhousremonttien yhteydessä. 

– Ulkoverhous pitää purkaa huolella ja tarkistaa, onko pinnan alla oleva tuulensuojaverhouslevy kunnossa, hän kertoo esimerkkinä.

Korvausilman saatavuudesta huolehdittava remontissa 

Kun vanhaan, vetoisaan taloon lisätään eristystä, samalla myös ikkunat vaihdetaan usein nykyaikaisiin, tiiviimpiin ikkunoihin, kertoo Leinonen. Hän kehottaa varmistamaan, että talon ilmanvaihto toimii vielä senkin jälkeen. 

– Silloin tarvitsee huolehtia, että korvausilmaa saadaan rakennukseen jotain kautta. Jos se on aiemmin hoitunut huonojen ikkunoiden kautta, täytyy varmistaa, että on tuloilma-aukot olemassa remontin jälkeenkin.  

Vanhoja omakotitaloja ei ole tavallisesti varustettu koneellisella ilmanvaihdolla. Siksi ulkoverhousremontin yhteydessä on huolehdittava erikseen siitä, että joko ikkunoihin tai muualle asennetaan riittävä määrä korvausilmaventtiilejä. 

– Jos niitä ei tehdä, korvausilma hakee jonkin paikan, jonkin rakenneraon, josta tulee sisälle.

Hän muistuttaa, että jos rakenteisiin pääsee kulkeutumaan kylmää ulkoilmaa, samalla niihin kertyy myös kosteutta. 

– Siinä on se riskin paikka.

Säiden ääri-ilmiöt lisäävät julkisivun huoltotarvetta

Viimeaikaisten sääilmiöiden on arvioitu lisäävän rakennusten ulkopintojen kosteuskuormaa. Sen myötä myös julkisivut voivat edellyttää enemmän huoltoa kuin mihin aiemmin on totuttu. 

Esa Leinonen ei osaa sanoa suorilta käsin, onko ilmastonmuutoksen vaikutusta pientalojen julkisivuihin tutkittu vielä tähän mennessä tarkemmin. Kokemuksensa pohjalta hän vahvistaa kuitenkin lisääntyneiden sateiden kasvattavan rakennusten kosteuskuormaa. Asiasta ei ole vielä saatavilla tilastotietoja, joten hän ei ryhdy arvioimaan, kuinka merkittävä tuo vaikutus on. 

– Sateen määrä ja ilmaston muuttuminen on tekijä, joka täytyy tulevaisuudessa huomioida, hän kuitenkin toteaa. 

– Julkisivuihin vaikuttaa sekin, että ihmisillä puut kasvavat aika lähellä taloa.

Liian lähellä taloa kasvavat puut ja pensaat voivat aiheuttaa kasvustoa julkisivuun. Leinosen mukaan alle kahden metrin etäisyydellä talosta kasvavat puut kannattaisikin kaataa. 

– Ne varjostavat ja voivat aiheuttaa kosteusrasitusta. Samoin puiden juuret voivat vaurioittaa rakennusta.

Vinyyliverhous vaihtoehtona puuverhoukselle

Perinteisempien ulkoverhousmateriaalien rinnalle nousi jo 20–30 vuotta sitten uutena tulokkaana vinyyliverhous, joka on kerännyt oman kannattajakuntansa. 

– Se tarvitsee tiuhemman koolauksen, mutta on vähän huoltovapaampi, kuvailee Esa Leinonen. Myös vinyyliverhouksen pinta haalistuu hieman vuosikymmenten aikana, mutta toisin kuin puuverhous, se ei tarvitse säännöllistä maalausta. Pinnan voi myös mahdollisesti pestä painepesurilla.

Vinyyliverhouksen ulkonäkö jäljittelee puuverhousta: sitä on saatavilla pysty- tai vaakapaneelina siinä missä puuverhoustakin. Leinonen huomauttaa erilaisia värivaihtoehtoja voivan olla toki vähemmän tarjolla kuin maalatussa puuverhouksessa.

– Jos katsoo kaukaa rakennusta, ei pysty sanomaan, onko siinä puuverhous tai vinyyliverhous.

Vinyyli voi olla siis varteenotettava vaihtoehto puuverhoukselle. Jos ulkoverhousremontin yhteydessä aiotaan vaihtaa vanha verhousmateriaali johonkin toiseen, Leinonen muistuttaa kuitenkin varmistamaan alueen viranomaisilta ennakkoon, sopiiko kaavailtu verhousmateriaali rakennusmääräyksiin.

Teksti: Mari Pihlajaniemi
Kuva: Dreamstime