Kodin valaisemisessa hyvin suunniteltu on puoliksi valaistu. Kaamosajan synkkyyttä vastaan taistelulle on onneksi tarjolla lukuisia keinoja.
Valaistuksella on ratkaiseva vaikutus kodin kokonaisilmeen ja toimivuuden kannalta. Yhdeltä istumalta ei valaistuksen maailma kuitenkaan aukene, sen verran monta eri funktiota valoilla kotona on, ja valintoja asukkaalla tehtävänä. Yksi hyvä paikka etsiä tietoa ovat erikoisliikkeet, joista saa henkilökohtaista apua valaisimien ja polttimoiden valintaan.
– Kun hankkii oikeanlaiset lamput eri käyttötarkoituksiin, sisustuksen värimaailma näyttää aidolta ja kirkkaalta. Erilaisilla valoilla ja lampputyypeillä saadaan korostettua tarkoituksenmukaisia kohtia, kuten pintamateriaaleja, varjoja ja värisävyjä. Myös huonekorkeutta voidaan lisätä valaistuksen avulla, kertoo valaistussuunnittelija Anne Heisvaara Valaisinliike Sammon Sähkö Oy:stä.
Viihtyvyyden lisäksi riittävä valaistus on turvallisuustekijä, mutta parantaa myös vireystilaa ja työtehoa. Nykyään valaisimia laitetaan koteihin enemmän kuin ennen, ja sekä valaisimet että lamput ovat entistä teknisempiä.
– Valoa voi ”tuhlata” ja sillä on mukava leikkiä, kun se on LED-polttimoiden ansiosta halpaa. Ledit ovat nykypäivää, ne ovat pitkäikäisiä, hyviä valoteholtaan ja värisävyissäkin on paljon valinnanvaraa. LED ei silti ole ainoa vaihtoehto eikä paras polttimo kaikkiin valaisimiin, Heisvaara sanoo.
Mitä halutaan valaista?
Uudisrakentamisessa kodin valaistus kannattaa suunnitella heti rakennusprojektin alkuvaiheessa. Jos sähkölinjat on vedetty rutiininomaisesti valaisinpaikkoja miettimättä, ei esimerkiksi kiinteitä seinävalaisimia saada asennettua oikeisiin kohtiin, kuten portaikkoihin ja erkkereihin.
– Erityisesti nuoret omakotitalorakentajat panostavat valaistukseen ja tietävät paljon tekniikasta. He hakevat myös persoonallisia ja rohkeita ratkaisuja, joita ei joka kodista löydy.
Valaistussuunnittelussa lähdetään liikkeelle kodin pohjakuvasta. Heisvaara kertoo asiakkaiden yllättyvän, miten paljon heidän pitäisi tietää sisustusratkaisuista ennen valaistusta koskevia valintoja. Ykköskysymys kun kuuluu, mitä halutaan valaista.
– Mietimme yhdessä asiakkaan kanssa, mitä kalusteita tilaan tulee, mihin televisio sijoitetaan, tuleeko huoneisiin tehosteseiniä ja millaista värimaailmaa ja valoa halutaan. Paletti on laaja, kun päätetään kiinteiden valojen lisäksi muun muassa spottivaloista, esimerkiksi takan tai viherkasvien kohdevalaistuksesta ja pesu- ja saunatilojen sekä ulkotilojen valoista.
Valaistussuunnitelmaan merkitään valaisinpisteet, joita varten valitaan toiveita vastaavat valaisimet.
– Kappalemääristä ja hinnoista tehdään kokonaislaskelma. Seuraavaksi suunnitelma lähtee sähkösuunnittelijalle, Heisvaara kertoo hankkeen etenemisestä.
Vaihtele värilämpötiloja
Yleisin puute kotien valaistuksessa on valon vähäisyys. On ostettu pienitehoisia polttimoita tai lamppuja, joiden värilämpötila on kelmeän kellertävä. Katoissa on usein liian vähän sähkövarauksia valaisimille, ja ne ovat väärissä paikoissa. Keittiö on yksi tärkeä huone valaistuksen kannalta, ja kuten muissakin oleskelutiloissa, eri vuorokaudenaikoina on hyvä saada teholtaan ja värisävyltään erilaista valoa.
– Aamulla vireystila nousee vähintään 4000 kelvinin lampulla. Iltapuuron aikaan rauhallisempi tunnelma on paikallaan. Hyvä ja edullinen ratkaisu on laittaa kaappien päälle himmennettävä, epäsuora valaistus, Heisvaara neuvoo.
Kodikas tunnelma syntyy erilaisilla valaisimilla, kuten seinälampuilla ja lattiavalaisimilla. Ne tuovat valoa ihan eri tavalla, kuin kattolamput, jotka ovat turhan usein pääasiallinen valonlähde huoneessa.
– Hyvä yleisvalaistus on tärkeä, mutta tunnelmavalaistukseen kannattaa myös panostaa. Lisäksi pitää olla hyöty- ja turvavaloa.
Retrovalaisimista liiketunnistimiin
Valaisinvaihtoehtojen valikoima on nykypäivänä varsinainen aarreaitta. Suosittuja ovat erilaiset valopaneelit, upotettavat LED-valaisimet värisävyä vaihtavalla ambient-toiminnolla sekä liiketunnistinvalaisimet esimerkiksi pesutiloissa ja vaatehuoneissa.
– Liiketunnistimet toimivat myös turvana, kun lapset tai vanhukset kömpivät yöllä vessaan.
Sisustusvalaisimissa retro on trendikästä. Suomalainen ja skandinaavinen muotoilu on muutenkin suosittua. Kristallikruunu on esimerkki kestosuosiota nauttivasta valaisintyypistä, jossa kannattaa käyttää vain kirkkaita polttimoita säihkeen aikaansaamiseksi.
– Kristallin kiilto ei näy mattapintaisella lampulla, joten on hyvä käyttää kirkkaita ledejä tai halogeenejä. Lämpimän sävyinen valo sopii todella hyvin kristallikruuihin. Myös rantasaunan vanhaan lyhdynmalliseen valaisimeen laittaisin edottomasti kirkaspintaisen ja pienitehoisen lampun luomaa tunnelmaa, Heisvaara sanoo.
Miten suunnittelija käyttää valoa omassa kodissaan?
– Tärkeintä on, että on paljon erilaista valoa, hyvä kohdevalaistus, hyvä työvalaistus ja myös epäsuoraa valoa. Joka tilanteeseen on valittavissa oikea tunnelma. Arvostan käytännöllisyyttä, laatua ja ajatonta muotoilua. Käytän paljon laadukkaita 3000–4000 kelvinin LED-lamppuja, jotka toistavat pinnat lähes oikean värisinä.
Valon määrän eli valovirran mittari on nimeltään luumen* (lm). Wattimäärä ei kerro lampun tuottaman valon määrästä, vaan ainoastaan sähkönkulutuksesta. Jotta esimerkiksi energiansäästölampun tai LED-lampun tuottama valon määrä vastaisi 60 watin hehkulamppua, tulisi valovirran olla 800 luumenia.
(*Usein näkee käytettävän muotoa lumen, mutta kieliopillisesti suositellumpi muoto on luumen, toim.huom.)
Lähde: Lampputieto.fi
Yleisimmät lampputyypit
Halogeenilamppu muistuttaa tekniikaltaan ja ominaisuuksiltaan hehkulamppua, mutta kuluttaa 30 % vähemmän sähköä. Ne sopivat erityisesti saunoihin, himmennettäviin valaisimiin ja kristallikruunuihin. C-energialuokan halogeenilamppuja on saatavilla vuoden 2016 syksyyn saakka. Uudempien B-energiatehokkuusluokan halogeenien valmistus sallitaan todennäköisesti jatkossakin.
Energiansäästölamppu eli pienloistelamppuja on saatavilla eri muotoisina ja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tiuhaan sytyttämiseen ja sammuttamiseen ne eivät ole paras valinta. Energiansäästön kannalta ne ovat parhaimmillaan ulkovalaistuksessa, mutta kannattaa muistaa, että pakkauksen käyttöikä on merkitty sisäkäytön mukaan. Sateen ja tuiskuavan lumen pääsy lamppuun kannattaa estää, jotta lamppu ei vaurioidu. Kaikki lamppulaadut eivät sovellu ulkokäyttöön.
LED-lamppu syttyy välittömästi, on erittäin energiatehokas eikä sisällä elohopeaa. Pitkä käyttöikä maksaa suuremman hankintahinnan ajan myötä takaisin. LED-lamput sopivat sekä kohdevalaistukseen että ulkovalaistukseen. Kaikki LED-lamput eivät ole himmennettäviä eivätkä kaikki himmentimet ole yhteensopivia LEDien kanssa. Laadukkaan LEDin energiatehokkuusluokka on vähintään A+ ja värintoistokyky vähintään Ra 80.
KIERRÄTYS: Halogeenilamput, hehkulamput ja autojen lamput voi heittää sekajätteeseen.
Lähde: Lampputieto.fi