Tapetointi voi sujua aloittelijaltakin

Vanhentunutta ja kauhtunutta tapettia tai pikkukätösten tekemää tikku-ukkotaidetta löytyy lähes jokaisen omakotitalon seinästä jossain vaiheessa. Tapetoinnilla on onneksi mahdollista muuttaa ongelmaseinä jälleen uudenveroiseksi.

Ensimmäistä tapetointiaan suunnitteleva ei luultavasti ole tullut ajatelleeksi joitakin lopputulokseen suoraan vaikuttavia seikkoja, jotka eivät oikeastaan liity itse tapetoimiseen. On esimerkiksi hyvä tietää etukäteen, että huoneen nurkat, katto tai mikä tahansa pinta voi olla vinossa. Pintojen suoruus varmistuu tarkistamalla ne vatupassilla, laserilla tai luotilangalla. Se, että tapetointi lähtee etenemään suoraan, on tärkeää etenkin asennettaessa kuviollisia ja pystyraitaisia tapetteja. Ilman luotisuoran mukaista aloitusta vinonurkkaisen huoneen tapetoinnista tulee taistelua tapettien kallistumista vastaan. Lopputulos näyttää todennäköisesti huonolta, vaikka työ muuten olisi sileää ja saumakohdat näkymättömät. Tampereen seudun ammattiopisto Tredun maalarimestari ja lehtori Sirkku Liiti neuvoo, kuinka työ aloitetaan:

– Jos koko huone tapetoidaan, aloitetaan esimerkiksi oviseinältä vetämällä luotisuora vaikka vatupassin avulla. Ensimmäinen vuota aloitetaan pari senttiä edellisen seinän puolelta; näin varmistetaan nurkkien kestävyys ja asentamisen onnistuminen.

Nurkka on aina se kohta, jossa suoruus tarkistetaan. Luotisuora tarkistetaan joka seinällä uudelleen. Kun oviseinä on tapetoitu noin kaksi senttimetriä viereiselle seinälle edeten, aloitetaan seuraavan seinän tapetointi. Se tapahtuu muutaman millin päästä nurkasta luotisuoraan jatkaen niin, että tapetti tulee nurkassa toisen päälle vähintään 1,5 senttimetriä. Ennen kuin tähänkään asti päästään, on seinä kuitenkin valmistettava uutta pinnoitusta varten.

Tapetin poisto ei aina vie hermoja

Seinässä olleen tapetin irrottamisesta on liikkeellä paljon kauhutarinoita. Remontoijat ovat päivätolkulla repineet kymmenen neliön seinästä postimerkin kokoisia tapetin palasia. Kun koko tapetti on lopulta irti, ollaan projektiin jo niin kyllästyneitä, että kaikki seuraavat työvaiheet tehdäänkin hosuen. Hermoja on turha menettää, sillä tapetin poiston nopeuttamiseen on omat niksinsä.

– Esimerkiksi höyrystimellä saa tapetin helposti pois, sellaisen voi vuokratakin. Sumutuspulloonkin voi laittaa lämmintä vettä, suihkutella tapetille ja antaa hetken vaikuttaa. Jos seinässä on muovitettu tapetti, tapetin pinta voidaan rikkoa ja sitten suihkuttaa kosteaksi, kertoo Liiti.

– Joskus tapetti lähtee hyvin irti kuivana. Kuitutapetti, eli non-woven, on monella tavalla suositeltava aloittelijan valinta. Esimerkiksi jos haluaa vaihtaa usein seinäpinnoitetta, sitä kannattaa ostaa. Se on paperitapettia helpompi asentaa. Non-wovenin seinään asentamisessa ei tarvita tapetointipöytääkään, sillä liima laitetaan suoraan seinään ja tapetti perään.

Liiti kannustaa luottamaan tapettiliikkeiden myyjiin liimaa valittaessa. Myyjät tietävät, millaista liimaa tarvitaan milloinkin. Kuitutapeteille on olemassa oma liimansa, mutta esimerkiksi paperitapetille valitaan aina liisteri. Valmisliisterit saavat Liitiltä suosittelun, sillä niissä on yleensä liimaa toisin kuin jauheliistereissä. Perinnetapeteille valmisliisterit eivät kuitenkaan sovi.

Kohdistettavat tapetit edistyneitä varten

Vasta-alkajakin voi kokeilla kohdistettavia tapetteja, jos tapeteista löytyvät selkeät merkinnät tai kuviot, joiden avulla voi vuotia kohdistaa. Ja aina tapettia leikatessa kannattaa tarkistaa, että yläreunaan jää ehjä kuvio.

– Tapettia on hyvä katsella kuivana ensin, niin tietää millaiset ne kohdistettavat paikat ovat. Halvoissa paperitapeteissa on se ongelma, että ne tahtovat venyä, eikä kuvio enää alapäästä osukaan kohdalleen.

Luotisuoran millintarkka käyttö on erityisen tärkeä kohdistettavia tapetteja asennettaessa.

– Jos ensimmäinen vuota kaatuu millin, niin viimeinen tapetti kallistuu monta milliä. Luotisuora pitäisi tehdä aina joka seinälle. Varsinkin jos tapetissa on iso kuvio, niin ensimmäisen vuodan millivirhe moninkertaistuu selkeästi havaittavaksi seinän toisessa reunassa.

Vasta-aloittelijan ei kannata myöskään aloittaa pystyraitaisella tapetilla samasta syystä. Nykyään niin muodikkaita kuvasta tehtyjä fototapetteja Liiti ei suosittele vasta-alkajille lainkaan. Niissä kaikki suikaleet ovat yksittäiskappaleita, joten epäonnistua ei saa. Fototapettien asentaminen on etupäässä ammattilaisen hommaa. Ammattilaisenkin täytyy joskus kokeilla paperin asettumista liimatessa ja suunnitella työtä vielä tekovaiheessakin.

Muita tärkeitä vinkkejä

Tapetointi ei sovi hätähousulle, vaikka rutiinia kehittyykin ja työ alkaa sujua vauhdikkaammin. Pistorasian kehys kannattaa ruuvata irti ennen tapetointia ja huolehtia, ettei rasiaan pääse liimaa. Asennettuun tapettiin avataan pistorasian kohta leikkaamalla vasta seinälle asentamisen jälkeen. Sähkövirta kannattaa katkaista ensin. Yksiväriset tapettivuodat voi merkata nuolella nurjalta puolelta, jotta tapetti päätyy seinään oikein päin. Erityistä tarkkuutta tarvitaan asennettaessa sellaisia yksivärisiä tapetteja, joissa joka toinen vuota on merkitty asennettavaksi toisin päin.

– Ajatuksella, rauhassa tehden, ja pitää olla selkeä ympäristö, eli on mahduttava työskentelemään, tiivistää Liiti.

– Ja kannattaa kiinnittää hyvin. Niin, ettei jää ilmakuplia. Tapettia tasoitetaan seinällä vetäen harjalla ylhäältä alas ja keskeltä sivuille.

Jo tehtyjä tapetointivirheitä voi Liitin mukaan mahdollisesti korjata jälkikäteen. Jos pintaan jää liisteritahroja, niin niitä voi yrittää poistaa vichyvedellä. Lähtökohtaisesti liisteritahrat kannattaa poistaa tuoreina tapettisuikaleen kiinnittämisen jälkeen. Liima ei lähde pois pyyhkimällä. Liitin mukaan on olemassa sellaisiakin tapetteja, joita ei voi pyyhkiä edes kosteana.

– Perinnetapetit ovat tällaisia. Niitä en tästäkään syystä suosittele vasta-alkajille.

Jos kuivuneessa tapetissa huomaa kupruja, niitä voi yrittää halkaista ja painaa struutalla liimaa alle. Yksivärisessä tapetissa korjausyritys valitettavasti näkyy. Muovitettuun tapettiinkin tahtoo jäädä ruttu. Mutta aina voi yrittää tasoitella, virheen saattaa hyvinkin saada huomaamattomaksi.

Valokuva- eli fototapetit voi tehdä omasta kuvasta

Miltä näyttäisi oma hääkuva suurennettuna makuuhuoneen seinän kokoiseksi? Ihana ajatus, mutta koska yksilöllistä fototapettia ei voi saada muuta kautta kuin teettämällä, on ilmassa paljon avoimia kysymyksiä. Valokuvatapettien teettäminen on nykyaikana kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin olisi ollut ennen, vaikka tekniikka onkin mahdollistanut sen jo kymmeniä vuosia. Moni muistaakin nähneensä jo 1970-luvun olohuoneissa jonkinlaisen utuisen maisematapetin, joka oli peräisin rakennusliikkeen hyllystä. Nykyään korkeimman kynnyksen yli oman persoonallisen tapetin teettämisessä on astuttu silloin, kun on saatu riittävästi tietoa tilauksen tekemistä varten. Internetin ansiosta tietoa voi ammentaa ja vertailla varsin nopeastikin.

Hakutuloksista löytyy yrityksiä, joiden sivuilla neuvotaan seikkaperäisesti muun muassa käytettävän valokuvan ominaisuuksista, valokuvakäsittelyn teettämisestä, toimitusajoista, hinnoitteluperusteista, tapetin materiaalista, kuvan sovittamisesta, palautusmahdollisuuksista sekä hinnoista. Osaan yleisimmistä kysymyksistä on jo valmiiksi vastattu, koska monet eivät esimerkiksi ymmärrä tapetoinnin ammattisanastoa. Maallikon silmin internetin valokuvatapettien tarjoajat kilpailevat palvelun tasolla. Näin aloittelijakaan ei voi epäonnistua tilaamisessa, jos todella haluaa saada omasta valokuvastaan valmiin tapetin. Ja jos mieltä askarruttavaan kysymykseen ei kaikesta huolimatta löydy vastausta, yritys voi jopa antaa henkilökohtaista ilmaista konsultointia sähköpostitse tai puhelimitse.

Teksti: Pia Tervo
Kuva: Dreamstime