Lemmikki muokkaa kotia lempeästi

Lemmikit ovat aktiivisia toimijoita, jotka muuttavat ja muokkaavat kotia omannäköisekseen muun muassa materiaalivalintojen ja sisustusratkaisujen suhteen.

Lemmikeillä voi olla varsin paljon valtaa kodeissamme. Lemmikkikuluttamista lähes 20 vuotta tutkinut dosentti Henna Syrjälä toteaa lemmikinomistajan tekevän yllättävän monia kulutusvalintoja lemmikkinsä ehdoilla.

Lemmikit huomioidaan monesti myös kotia rakentaessa ja sisustaessa. Esimerkiksi kodin lattiamateriaaleissa voidaan huomioida paitsi kulutuskestävyys, myös lemmikin tassujen pitävyys, tai huonekalujen kuosit saatetaan täsmätä sellaisiksi, etteivät lemmikin karvat erottuisi sieltä niin selvästi.

Henna Syrjälän mukaan lemmikit vaikuttavat selvästi kodin toimintoihin ja siihen, miten niitä pitää organisoida.

– Lemmikinomistaja käy myös aika paljon neuvottelua esteettisyyden ja funktionaalisuuden välillä, ja pohtii, miten löytää juuri omaan kotiinsa sopivia vaihtoehtoja.

Sisustussuunnittelija, rakennusarkkitehti Memmu Pitkäsen mukaan lemmikkikodissa sekä toimivuus että estetiikka ovat tosiaan tärkeitä, koska kotia ei sisusteta yksistään ihmisasukeille, mutta ei myöskään pelkästään lemmikin ehdoilla.

Estetiikkaa ja toimivuutta ei tarvitse asetella vastakkain

Onneksi estetiikkaa ja funktionaalisuutta joutuu lemmikkikodissa asettelemaan vastakkain entistä vähemmän.

– Sisustussuunnittelijoilta kysytään nykyään ideoita siihen, miten vaikkapa kissanvessa-asiat tai raapimispuukysymyksen voisi ratkaista. Myös lemmikkituotteissa alkaa olla mahdollisuuksia designiin ja erilaisiin värivaihtoehtoihin, Pitkänen kertoo.

Eri tyyleihin ja makuihin sopivia lemmikkituotteita tulee tosiaan markkinoille lisää koko ajan.

– Itsekin vasta katselin koirien ruokakuppitelineitä, jotka olivat esteettisesti tosi hienoja ja sopivat keittiön kokonaisuuteen, Henna Syrjälä kertoo.

Lemmikin ruokailuratkaisujen järjestäminen onkin oleellinen lemmikkikodin toimivuuteen ja estetiikkaan vaikuttava asia.

– Ehdottomasti lemmikin ruokailutilan tulee olla pois jaloista, ja ruokakupin ympäristön suojattu. Vesipisteen on hyvä olla lähellä, jotta raikas vesi tulee vaihdettua usein. Arjen ergonomiaa on, että lemmikin ruoat ovat lähellä ruokailutilaa – herkkusuilta suojattuina toki, sanoo Memmu Pitkänen.

Lemmikille halutaan omaa rauhaa ja ergonomiaa

Ruokailupisteessä samoin kuin esimerkiksi lemmikin lepopaikassa on hyvä huomioida eläimen ergonomia, ja asettaa ruokakupit sopivalle korkeudelle. Esimerkiksi isommalle koiralle korotusalusta saattaa olla tarpeellinen varuste.

Lemmikin koosta riippuen ruokailupisteen voi integroida myös keittiön saarekkeeseen, tai upottaa vaikkapa seinän syvennykseen.

– Meillä koirien ruokailutila on puukehikko, jossa on seinät ja katto ruokailupisteen päällä, ja ruoat ylimpänä. Koirat ruokailevat omassa rauhassaan kehikon sisällä, ja samalla estetään se, että kukaan kävelisi koirien päälle. Tämä on ollut hyvä ratkaisu, Pitkänen toteaa.

Sisustuksellisempaa ratkaisua voi hakea myös lemmikkivessan suhteen. Nykyään nimittäin ainakin kissoille on myynnissä jo designvessojakin.

– On myös mahdollista integroida kissan vessa kaappiin tai muuhun kalusteeseen. Tällainen ratkaisu voi olla helppo huoltaa, ja kissalla on myös oma rauha siellä, kertoo Pitkänen.

Vaikka funktionaalisuus ja esteettisyys ovat tärkeitä näkökulmia, myös lemmikin hyvinvointi, viihtyvyys ja turvallisuus – ja tosiaan ergonomiakin – saattavat vaikuttaa omistajan kulutuspäätökseen.

– Esimerkiksi petiä ostaessa voidaan miettiä lemmikin ergonomiaa – ergonomisia petejäkin kun on nykyään koirille saatavilla, kertoo Henna Syrjälä.

Kiipeily- ja raapimispuita myydään jo designtuotteina

Unohtaa ei pidä myöskään lemmikin virikkeitä. Kun lemmikki viihtyy kotona, ehkäistään myös esimerkiksi huonekaluihin tai jalkineisiin kohdistuvia kynsimis- ja purujälkiä.

Kestävät sisustusmateriaalit ehkäisevät toki esimerkiksi lemmikin kynsien jälkien näkymistä kodin pinnoilla. Memmu Pitkäsen mukaan nyrkkisääntö on, että mitä tiiviimpi tekstiilin kudos on, sitä paremmin se kestää myös kynsiä.

– Mutta tärkeää on kuitenkin tarjota lemmikille paikka, missä teroittaa kynsiään. Ei sohvaa kannata tarjota tätä varten, vaikka sen materiaali olisi miten kestävä.

Kiipeily- ja raapimispuu onkin kissalle järkevä, joskin perinteisesti melko karun näköinen virike. Toisaalta nykyään myyntiin on tullut myös esimerkiksi designtuotteina valmistettuja kiipeily- ja raapimispuita.

– Markkinoilla on huomattu, että kiipeily- ja raapimispuustakin saatetaan haluta muuta kuin perusmarketversio. Tarjontaa löytyy, ja yrityksiä, joista tuotteita voi tilata, kertoo Pitkänen.

Tavallista kiipeily- ja raapimispuutakin voi pyrkiä sulauttamaan kodin muuhun miljööseen sopivammaksi.

– Ympäröivällä sisustuksella pystyy häivyttämään kiipeily- ja raapimispuuta, kun valitsee muun sisustuksen värit siten, että kiipeily- ja raapimispuu maastoutuu sisustukseen.

Kopissa tai samassa sängyssä – Musti on perheenjäsen

Memmu Pitkäsen mukaan lemmikit otetaan nykyään selvästi osaksi kodin sisustusta. Jopa niin, että voi puhua ilmiöstä.

– Kyllä lemmikit ovat perheenjäseniä siinä missä muutkin, ja mitä tulee lemmikkien tuotteisiin, ei ole yhdentekevää miltä ne näyttävät. Suuri ruotsalainen huonekalumyymäläketju on suunnitellut lemmikeille jopa oman malliston. Jos tällainen huonekalujättikin on huomioinut lemmikit, kyllä siinä puhutaan jo trendistä.

Myös Henna Syrjälä on tutkijantyössään havainnut, että tyypillisin lemmikkiin liitetty merkitys on juuri se, että lemmikki on perheenjäsen. Syrjälä kertoo, että aiempien tutkimusten perusteella 60–99 prosenttia kuluttajista kokee lemmikin perheenjäseneksi.

Toki jokainen määrittelee omalla tavallaan sen, mitä perheenjäsenyys tarkoittaa. Lemmikin merkitys kuitenkin heijastuu vahvasti myös kotiin ja asumiseen.

– Eri ihmisillä lemmikin merkitys voi näkyä eri tavoin. Jotkut koirat saattavat viettää suurimman osan ajastaan koirankopissa tai ulkotarhassa. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö ihmisperhe kokisi sitä perheenjäsenenä. Toisaalta on myös ihmisiä, jotka ottavat koiran sänkyynsä, viereen nukkumaan.

Lemmikit – nuo rakkaat riiviöt – ottavat tilan haltuun

Henna Syrjälä toteaa kuitenkin, että kuluttajien lemmikkeihinsä liittämät merkitykset ovat moninaisia.

– Lemmikkiin saattaa liittyä monenlaisia merkityksiä, jotka voivat olla keskenään ristiriitaisiakin. Toisaalta lemmikki on hyvin rakas, mutta myös se riiviö, joka syö sohvan. Lemmikki on elävä olento ja toimija, ei koskaan passiivinen objekti.

Lemmikit osallistuvat myös aktiivisesti kulutuspäätösten tekemiseen. Omistaja saattaa ostaa lemmikilleen esimerkiksi sisustukseen sopivan pedin, mutta se jää käyttämättä, koska lemmikki ei suostu nukkumaan siinä.

Lemmikki voi siis kotona olla aktiivinen valinnan tekijä, mutta myös oman tilansa ottaja. Tästä Syrjälällä on tutkimusaineistoon perustuvia esimerkkejä.

– Kissa esimerkiksi on saattanut ottaa jonkin astialaatikon omaksi makuupaikakseen – omistaja saattaa siinä vain kommentoida, että ”olin ajatellut säilyttää astioita tuossa, mutta siitä tulikin kissalle nukkumispaikka”.

Ehkä parasta onkin, jos lemmikkikodissa ei tarvitse suotta pingottaa. Koti saa olla asukkaidensa – myös niiden karvaisempien perheenjäsenten – näköinen ja oloinen. Erilaisten lemmikkiin liittyvien sisustusratkaisujen toimivuutta voi kokeilla, mutta lopputulos saattaa yllättää huvittavallakin tavalla.

– Otitpa tai et lemmikin huomioon esimerkiksi kodin sisustusratkaisuissa, lemmikki kyllä tekee itsensä huomioiduksi. Lemmikin toimijuus pitää huolen siitä että lemmikki tulee huomioiduksi, Syrjälä naurahtaa.

Dosentti Henna Syrjälä työskentelee Vaasan yliopiston markkinoinnin ja viestinnän yksikössä ja sisustussuunnittelija, rakennusarkkitehti Memmu Pitkänen yrityksessään Keltainen Ovi. Syrjälän perheeseen kuuluvat bernhardinkoirat Sisu ja Sirkku sekä belgianpaimenkoira malinois Herkku, ja Pitkäsen perheeseen puolestaan bichon frisét Peppi ja Lupu.

Sisusta lemmikkikoti helposti siivottavaksi

• Sisusta siten, että kotia on helppo pitää puhtaana. Näin asukkaat selviävät vähemmällä stressillä, ja lemmikinkin on mukavampi olla.

• Valitse helposti puhtaana pidettäviä pinta- ja sisustusmateriaaleja. Pidä koti pölyttömänä – se on tärkeää myös lemmikeille. Lähellä lattianrajaa liikkuvat lemmikit saattavat saada pölystä oireita silmiin ja hengityselimiin.

• Valitse kodin pinnoille kulutusta kestäviä ja puhdistettavia materiaaleja: lattioihin vaikkapa vinyyliä ja laattaa, ja kalusteisiin nahkaa. Luonnonmateriaalia olevat tekstiilit hylkivät likaa eivätkä sähköisty kuten keinokuituiset.

• Matot suojaavat lemmikkikodin lattiaa hyvin. Käytännöllisintä on valita konepesun kestäviä ja pesukoneeseen mahtuvia mattoja, kuten pienikokoisia puuvillamattoja.

• Materiaalien pestävyys on muutenkin etu lemmikkikodissa: esimerkiksi irrotettavat, konepestävät sohvanpäälliset ovat käteviä.

• Eteisen toimivuus on tärkeää etenkin koirakodissa. Kura-allas heti sisääntulon yhteydessä on ehdoton. Myyntiin on tullut myös entistä sisustuksellisempia kuramattoja, joiden materiaali imee likaa, ja sopii lemmikin tassuille hyvin.

• Sijoittele kalusteet siten, että esimerkiksi isolla koiralla on tilaa liikkua ja kääntyä. Väljempää kotia on mukavampi siivotakin.

• Huomioi turvallisuus: käytä malttia piensisustuksessa, jotta ketterästi liikkuvat lemmikit eivät saa vahinkoa aikaan. Etenkin kynttilät kannattaa asettaa lemmikkien ulottumattomiin.

Lähde: sisustussuunnittelija, rakennusarkkitehti Memmu Pitkänen

Teksti: Saara Pakaslahti
Kuva: Media Potentian kuva-arkisto