Puutarhakoneilla helpotusta pihanhoitoon

Pienemmällä pihalla puutarhan hoitaminen voi onnistua hyvin käsikäyttöisillä välineillä ja nurmikon leikkaaminen kätevällä kelaleikkurilla, mutta jos hoidettavia pensaita, puita ja muuta kasvillisuutta on runsaasti, markkinoilta löytyy monenlaisia puutarhakoneita työtä helpottamaan.

Jos tonttia ympäröi pensasaita, pihassa on paljon istutuksia tai nurmialue on suuri, pihanhoito sujuu mukavammin, kun tekniikka tulee avuksi. Puutarhakoneiden hankinnassa on hyvä huomioida muun muassa monikäyttöisyys eli voiko samalla koneella hoitaa useita pihan kunnossapitotöitä.

Koneiden säilytys kannattaa myös miettiä etukäteen ja tarkistaa, millaista huoltoa erilaiset laitteet vaativat. Laadukaskaan kone ei pysy kunnossa ilman huoltoa, joten esimerkiksi puhdistus sekä muut vinkit kannattaa tarkistaa aina koneen käyttöohjeesta. Lisäksi suojalaseja, kuulosuojaimia ja muita suojavarusteita saatetaan tarvita.

Puutarhakoneiden hintaan vaikuttavat esimerkiksi merkki, laatu, tuotteen ominaisuudet sekä käyttövoima ja monia tuotteita onkin saatavana niin akku- ja sähkökäyttöisenä kuin polttomoottorikoneellakin.

Nurmikot kuntoon

Ruohonleikkurin valintaan vaikuttavat esimerkiksi leikattavan alueen koko, onko pihassa rinnettä ja onko leikkaamisessa tarkoitus päästä mahdollisimman helpolla, jolloin robottiruohonleikkuri voi olla hyvä hankinta.

Jos nurmialue ei ole kovin suuri, leikkaaminen onnistuu hyvin työnnettävällä kelaleikkurilla – leikkuri ei vie paljon tilaa varastossa, se on kevyt käsitellä ja lisäksi ekologinen valinta. Laadukas kelaleikkuri on pitkäikäinen ja hinnaltaan kuitenkin edullinen.

Pienempään pihaan voi sopia hyvin myös sähkökäyttöinen ruohonleikkuri. Se on hiljainen sekä helppo käyttää ja akkua ei tarvitse ladata eikä lisätä polttoainetta. Leikkuri tarvitsee kuitenkin verkkovirtaa, joten virtalähteen sijainti ja johdon pituus on hyvä ottaa huomioon.

Akkukäyttöisten ruohonleikkureiden etuna on niin ikään keveys ja hiljaisuus. Jos nurmikkoa on enemmän ja akku ei riitä koko alueen leikkaamiseen, vara-akku voi olla hyvä hankinta.

Polttomoottorikoneet ovat edelleen suosittuja ja valikoima on laaja. Vetävillä pyörillä varustetulla ruohonleikkurilla leikkaaminen on kevyempää ja etenkin rinteessä tästä ominaisuudesta on hyötyä.

Ruohonleikkureista löytyy esimerkiksi kerääviä leikkureita, jotka keräävät leikatun nurmikon mukaansa, ja leikkuujätteen voi hyödyntää vaikkapa kompostissa. Ominaisuutta voi hyödyntää myös syksyllä, sillä ruohonkerääjää voi käyttää lehtien keräämiseen.

Joissakin malleissa on silppuava bioleikkuutoiminto tai ulosheitto-ominaisuus tai useampi toiminto samassa leikkurissa. Biokäsittelyssä leikatut ruohot paloitellaan ja ne jäävät nurmikolle antamaan kasvuun tarvittavia tärkeitä ravintoaineita – tämä toimii parhaiten silloin, kun nurmikkoa leikataan usein.

Helppoutta nurmikonhoitoon

Ajoleikkuri on tarpeen etenkin suuremmilla tonteilla, joissa säännöllisesti leikattava alue on iso. Päältä ajettavalla ruohonleikkurilla nurmikon leikkaaminen onnistuu nopeasti ja helposti, ja etuleikkurilla pääsee leikkaamaan myös istutusten ja puiden ympäriltä. Monipuolisista päältä ajettavista koneistakin löytyy esimerkiksi silppuava toiminto, keruu tai puhallus.

Niin etuleikkurien kuin pienten puutarhatraktorienkin etuna on monikäyttöisyys, sillä niihin voi, mallista riippuen, kiinnittää monia lisälaitteita, kuten katuharjan, nurmikonilmaajan, lumilevyn, lumilingon tai perävaunun.

Akkukäyttöinen robottiruohonleikkuri sopii niin pieneen kuin suurempaankin pihaan. Se on hyvä valinta myös silloin, jos asukkaalla on esimerkiksi fyysisiä rajoitteita tai haluaa muuten päästä helpommalla pihanhoidossa. Leikkuri latautuu latausasemassa, joka on kytkettynä sähköverkkoon. Se osaa kiertää tiellensä osuvat esteet, ja kun akku on lopussa, se palaa automaattisesti telakkaan latautumaan.

Viimeistelyt trimmerillä ja siistit aidat pensasleikkurilla

Jos pihassa on hankalia kohtia, joita ruohonleikkurilla ei pääse leikkaamaan, trimmeri saattaa olla juuri sopiva väline. Se sopii erinomaisesti istutusalueen reunojen siistimiseen sekä muihin puutarhan viimeistelytöihin ja sillä voi leikata myös tiheää ja pitkää heinikkoa ja niittyä.

Trimmereitä löytyy ruohonleikkurien tapaan sähkö- ja akkukäyttöisinä sekä polttomoottorilla. Sähkökäyttöinen riittää hyvin pienempään pihaan, mutta isommassa pihassa akkukäyttöistä tai polttomoottorilla toimivaa on helpompi käyttää, kun johto ei rajoita liikkumista.

Trimmerin valinnassa kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, mitä sillä on tarkoitus leikata ja millaisessa paikassa – onko pihassa esimerkiksi jyrkkää rinnettä, jota pitäisi siistiä. Kevyempää trimmeriä on helpompi käsitellä ja hiljaisempi on miellyttävämpi käyttää.

Yksittäisiä pensaita voi siistiä oksa- ja pensassaksilla, mutta pensasaidat saa tasattua kätevästi pensasleikkurilla. Jos pensasaita on korkea ja leikatessa joutuu kurottelemaan, kannattaa pensaleikkuria hankkiessa kiinnittää huomiota myös leikkurin painoon.

On leikkuri sitten akku-, sähkö- tai polttomoottorikäyttöinen, puhdistusta ja huoltoa ei sovi unohtaa. Lisäksi sähkökäyttöisissä johdon kunto on hyvä tarkistaa aika ajoin ja jatkojohdoksi on tärkeää valita riittävän pitkä ulkokäyttöön soveltuva maadoitettu malli.

Oksasilppuri avuksi

Omakotitalon pihassa saattaa olla käyttöä myös raivaussahalle – sillä voi esimerkiksi raivata pajukkoa tai kaataa pieniä puita. Raivaussahaa käyttäessä on hyvä muistaa myös asianmukaiset suojavarusteet. Moottorisaha voi tulla tarpeeseen, jos puita tarvitsee kaataa tai karsia usein. Moottorisahoja on saatavilla myös akku, sähkö- sekä bensiinikäyttöisenä.

Puutarhanhoidosta voi syntyä paljon puutarhajätettä ja etenkin puiden ja pensaiden leikkaamisen jälkeen pitäisi hankkiutua eroon oksakasoista. Oksahakkurin tai -silppurin avulla oksat saadaan hyödynnettyä ja kierrätettyä. Oksasilpusta saa esimerkiksi katetta kasvimaalle tai istutusalueelle tai sitä voi laittaa myös kompostiin kuivikkeeksi.

Toiset silppurit soveltuvat hyvin myös pehmeämmille kasviversoille, lehdille ja risuille ja perinteiset, murskaavat oksasilppurit taas esimerkiksi vanhoille pensaille ja omenapuiden oksille.

Pihanhoidosta syntyvät puutarhajätteet kannattaakin aina hyödyntää mahdollisuuksien mukaan.

Maan muokkaamiseen auttaa puutarhajyrsin, jolla onnistuu suurempien kasvimaiden, viljelyalueiden ja kukkapenkkien kääntäminen. Jyrsimiä on eri kokoisia ja käyttöön vaikuttavat myös jyrsinterien ja pyörien koko sekä säätömahdollisuudet.

Vuokraaminen kannattaa

Monet puutarhakoneet ja -välineet vievät paljon tilaa ja ovat hankalia säilyttää, joten jos tarve ei ole jatkuvaa, kannattaa harkita vuokraamista. Esimerkiksi nurmikkoa kylväessä nurmikko-/puutarhajyrä on tarpeellinen, ja jos pihapuu päätetään kaataa, voidaan tarvita esimerkiksi halkaisu-/klapikonetta ja oksasilppuria. Konevuokraamoista voi saada käyttöön myös esimerkiksi pensasleikkurin, lehtipuhaltimen, kantojyrsimen, moottorisahan tai lumilingon.

Jos koneen kuljettaminen tuottaa ongelmia, konevuokraamosta voi kysellä kuljetuspalveluakin. Vuokraamosta riippuen koneen voi vuokrata esimerkiksi päivähinnalla tai jos tarve on pidemmälle ajanjaksolle, kannattaa tiedustella viikko- tai kuukausivuokran hintoja.

Lähteet: stihlgarden.fi, bosch-diy.com, husqvarna.com, puutarha.net

Teksti: Marja Haavisto
Kuva: Freepik