Pidä järki mukana energiaremonteissa

Energian hinnan heittelyt ovat pakottaneet monet omakotiasujat pohtimaan sitä, millä konstilla energialaskua saisi pienemmäksi. Keinoja onneksi on. Muutama seikka on kuitenkin hyvä ottaa huomioon – eikä vähäisin niistä ole huolellinen suunnittelu.

– Kaikki energiansäästöön liittyvät toimet, jotka vaativat investointeja, syövät toistensa kannattavuuksia. Jos esimerkiksi päätyy lisäeristämään taloa, voi maalämpöjärjestelmä osoittautua ylimitoitetuksi. Tai jos hankitaan maalämpö, ei lisäeristämisestä välttämättä saa täyttä säästöhyötyä, listaa energianeuvoja Rami Kotilainen Ekokumppanit Oy:stä.

– Fiksuinta onkin aloittaa siitä, mitä tekemällä saa vähennettyä energiantarvetta. Keinovalikoimaan kuuluvat muun muassa lisäeristys sekä ovien, ikkunoiden ja koko talon tiiviyden tarkistaminen. Isommista remonteista kannattaa mainita ilmanvaihdon remontointi eli esimerkiksi siirtyminen koneelliseen ilmanvaihtoon, jossa on mukana lämmön talteenotto. 

Yleissääntönä voi todeta, että kannattavimmat säästötoimet kohdistuvat lämmityslaitteisiin, ilmanvaihtoon ja rakennuksen yläpohjan lisäeristykseen.

Puhallusvillaa yläpohjaan

Tehokas keino parantaa talon energiatasetta on siis lisäeristys. Erityisesti yläpohjan eristys – jos siis yläpohjassa on tarpeeksi tilaa sen toteuttamiseen – on toimenpide, joka tuottaa säästöä nopeasti. Se yhdistyy usein muihin remontteihin, kuten kattoremonttiin, mutta kannattaa toteuttaa erillisenäkin, jos katto ei ole remontoinnin tarpeessa. 

Vanhan talon yläpohjan lisäeristys on toteutukseltaan helppo käytettäessä puhallusvillaa. Sitä voi käyttää joko lisäeristeenä tai kokonaan vanhan eristeen korvaavana. Rautakaupasta voi vuokrata puhalluslaitteiston, jos haluaa säästää urakassa tekemällä koko homman itse.  

Myös lisäerityksen laittaminen talon ulkopuolelle on kannattava konsti. Sen voi tehdä itsekin talon kosteustasapainoa vaarantamatta, kun käyttää hengittäviä eristeit ja huolehtii siitä, että ulkoverhous varmasti tuulettuu – näin varsinkin taloissa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto. Niissä on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että tuulettuvuus säilyy hyvänä. Ulkopuolisen lisäeristämisen voi kätevästi yhdistää ulkoverhousremonttiin.

Koneellinen ilmanvaihto parantaa asumisviihtyvyyttä

Seuraava askel säästötalkoissa on ilmanvaihdon tarkastelu. Jos vanhassa talossa päätyy pysymään painovoimaisessa ilmanvaihdossa, ei sille voi tehdä juuri muuta kuin varmistaa ilman moitteeton kulku. Ei ole lainkaan tavatonta, että joku edellinen, asian tärkeyttä ymmärtämätön asukas on tapetoinut korvausilmaventtiilit piiloon tai tukkinut ne muulla tavalla. 

Hyvän sisäilman turvaamiseksi voi olla hyvä pyytää painovoimaisen ilmanvaihdon asiantuntijaa tarkastamaan talo ja kertomaan, miten ilma kulkee ja varmistamaan, että taloon tulee korvausilmaa asianmukaisella tavalla. 

– Jos päätyy tekemään isomman remontin, kannattaa harkita siirtymistä koneelliseen ilmanvaihtoon, jossa on mukana lämmön talteenotto. Silloin lämpö ei karkaa harakoille, vaan jää hyvällä hyötysuhteella omaan käyttöön. Toimenpiteen vaikutus asumisviihtyvyyteen on myös suuri, muistuttaa Kotilainen.

Talotekniikan säädöillä säästöä

Talotekniikan säädöillä voi vaikuttaa myös energiankulutukseen. Kuinka paljon voi vaikuttaa, riippuu aika paljon lämmitysmuodosta. Jos talossa on suorasähkölämmitys ja lämpöpumppu, on hyödyllistä kiinnittää huomiota siihen, milloin ja millä teholla laitteita käytetään. 

Yksi perussääntö on, että jotta lämpöpumpusta saa täyden tehon irti, on pattereiden termostaatit säädettävä kolme-neljä astetta tavoiteltua lämpötilaa alemmas, jolloin lämmityksestä huolehtii ensisijaisesti hyötysuhteeltaan parempi laite eli lämpöpumppu. 

Tarpeenmukainen käyttö on avaintekijä energiasäästössä ja automaation avulla tarpeeton energiantuhlaus tyrehtyy. Hybridilämmityksen ohjaamisesta tulee myös helpompaa, kun se valjastetaan automaation ohjattavaksi. Automaatio voidaan opettaa optimoimaan lämmitysmuodon valinta olosuhteiden ja pörssisähkön vaihteluiden perusteella. Jo nyt  markkinoilla on järjestelmiä, jotka seuraavat pörssisähkön hintaa ja ohjaavat laitteen toimintaa sen mukaan. Joissakin ilma- ja ilmavesilämpöpumpuissa on mahdollista saada tuo ominaisuus pienen lisäkortin avulla. 

– Pohdinta kannattaa aloittaa siitä, pystyykö joustamaan ajallisesti kulutusajankohdan kanssa. Tulevaisuudessakin energianhintaan vaikuttanevat pörssisähkö ja sen vaihtelut eri vuorokauden aikoina.

Muuta energiankulutusta voi jossain määrin ohjata esimerkiksi älypistorasioilla, joihin voi ohjelmoida käyntiaikoja puhelimen avulla.

Sisällytä suunnittelu tarjouspyyntöön

Lämmitysjärjestelmän vaihdolla voi vaikuttaa talon energiankulutukseen merkittävästi. Suomalaiset ovat löytäneet erilaiset lämpöpumput – niitä on asennettu pientaloihin arviolta jo reilut 800 000 kappaletta.

Lämpöpumppu onkin kustannustehokas hankinta, jolla voi vähentää merkittävästi omaa energiankulutustaan ja samalla hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöjä. Se, kannattaako valita ilmalämpöpumppu, ilmavesilämpöpumppu vai maalämpöpumppu, vaikuttaa talon kokonaiskulutus, pohjarakenne, lämmityskiertoon menevän veden lämpötila ja käytettävissä oleva hankintabudjetti. 

– Jos suunnittelee lämmitysjärjestelmän vaihdosta, kannattaa urakoitsijaa valitessa panostaa hyvään suunnitteluun, sillä lämmitysjärjestelmässä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja systeemi toimii juuri niin hyvin kuin se heikoin lenkki. Tarjouspyyntö ei yleisesti sisällä suunnittelua, mutta pitää olla alan osaaja, että pelkillä urakkahinnoilla pystyy valitsemaan itselleen parhaan vaihtoehdon, toteaa Rami Kotilainen. 

– Parasta on, jos paketti mieluummin kokonaisuudeksi suunniteltu. Silloin voidaan mitoittaa järjestelmät oikein ja varautua mahdollisiin tuleviin remontteihin – koska niitähän omakotitalossa joka tapauksessa tulee. Suunnittelu ei ole ihan yksinkertaista hommaa asiantuntijallekaan, saati sitten maallikolle.

Jos talossa on vesikiertoinen patteriverkosto, kannattaa sen säätölaitteet uusia tai vähintäänkin säätää lämpöpumppuhankinnan yhteydessä. Säätölaiteinvestoinnit ovat usein niitä kannattavimpia suhteessa investointisummiin.

Aurinkosähköjärjestelmän oikea mitoitus on tärkeää

Erityisen tärkeää hyvä suunnittelu ja oikea mitoitus on silloin, kun osaksi talotekniikkaa otetaan aurinkosähkö. Sitä suunniteltaessa pelkkä sähkön vuosikulutus ei vie vielä pitkällekään, vaan systeemi pitää suunnitella sen mukaan, koska on tuottoa ja mitä sillä tuotolla tehdään. Esimerkiksi kesällä, jolloin tuotto on luonnollisesti suurimmillaan, sitä voi ohjata talon viilennykseen.

Aurinkosähköjärjestelmää ei myöskään ole järkevää ylimitoittaa. Jos tulevaisuudessa meillä Suomessa aurinko- ja tuulivoiman käyttö isolla mittakaavalla yleistyy, tarkoittaa se  samalla myös meidän aluehintojemme laskua, jolloin tuotetun sähkön myynti ei enää juurikaan hyödytä. Viisainta onkin aina käyttää itse, jolloin säästää myös sähkön siirtomaksuissa ja  veroissa. 

Yksinkertaisinta on kilpailuttaa aurinkosähkö avaimet käteen -toimituksena, jolloin solmit sopimuksen yhden toimittajan kanssa kokonaistoimituksesta sisältäen laitteet, asennukset ja tarvittavan yhteydenpidon sähköverkkoyhtiöön.

Tarkkana urakoitsijaa valitessa 

Suuriin remontteihin ryhdyttäessä maltti on valttia. Varsinkin kilpailutusvaiheessa kiire yleensä kostautuu. Myöskään pelkkää hintaa ei pidä tuijottaa:

– Maalämmössä on alettu valitettavasti kilpailla silläkin, kuka tarjoaa lyhyintä kaivoa. Selvää on, että niin toimiessa saadaan hintaa hilattua alemmas, mutta vaarana on, että matalaksi jäänyt maalämpökaivo saattaa vetää jäähän, jolloin se ei enää tuota lämpöä lainkaan, kertoo Kotilainen. 

Etene siis maltilla, pyydä tarjoukset niin, että ne sisältävät myös suunnittelun ja niin, että suunnitellussa otetaan huomioon mahdolliset rinnakkaiset energiaratkaisut ja tulevaisuuden tarpeet. 

Varmista myös taustat. Etsi netistä muiden arvioita valitsemistasi urakoitsijoista ja jos naapurustossa on tehty energiaremontteja hiljattain, kysele kokemuksia. Tee urakka- ja hankintasopimukset aina kirjallisesti. Sovi kirjallisesti myös aikatauluista ja mahdollisista viivästymiskorvauksista sekä takuuehdoista laitteille ja työlle. Vaadi, että saat laitteille ja järjestelmille käyttöönotto-opastuksen.

Ja vielä viimeisenä: älä lähde ovelta ovelle -kauppiaan tai puhelinmyyjän kelkkaan. Riskit tällaisen myyjän kohdalla ovat suuret. Kalliit laitteet tai remontit kannattaa ostaa vain ja ainoastaan luotettavalta toimijalta.

Hyödyllistä lisätietoa kodin energiaremontteihin: https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/remontoi_ja_huolla/vinkkeja_energiaremonttiin_ja_hankintoihin

Lähde: motiva.fi

Teksti: Elina Salmi
Kuva: Freepik