Aurinkopullo, Aalto-maljakkonakin tunnettu Savoy-maljakko, Kartio-kaadin ja -lasit. Varmasti jokaiselle suomalaiselle herää mielikuva noista kolmesta jo legendaksi nousseesta kotimaisesta lasiaarteesta. Mutta vuonna 2013 lasi parhaimmillaan Suomessa on ainutlaatuista ja käsityönä tehtynä.
Kotimaiseen lasiin on helppo rakastua ja lasiesineistä tulee helposti intohimo. Mutta mikä maljakoissa, lasipulloissa ja astiastoissa on sellaista, että niihin on niin helppo hullaantua?
– Kaikki kiiltävä kiinnostaa, naurahtaa yrittäjä, lasinpuhaltaja ja Nuutajärven lasitaitajat ry:n eli Lasikomppanian puheenjohtaja Alma Jantunen.
Mutta vakavasti ottaen Jantunen uskoo rakkauden olevan peräisin historiallisista lähtökohdista. Sotien jälkeisessä Suomessa lasilla oli merkittävä tehtävä kansallisen identiteetin rakentamisessa: lasia vietiin kuvataiteen rinnalla maailmannäyttelyihin sekä biennaaleihin. Luonnosta, vedestä ja jäästä inspiraation saaneisiin esineisiin kristallisoitui kansallisen olemuksemme ydin.
Lasitaidetta on myös helppo ymmärtää vaikka ei olisikaan taiteen asiantuntija.
– Lasin kirkkaudesta, väreistä ja hyvästä muotoilusta osaavat kaikki nauttia, Alma Jantunen selittää.
Koulutuksesta kokeilevampaan suuntaan
Suomalaisella lasilla on selkeät luonteenpiirteet, jotka erottavat sen muiden maiden lasitaiteesta. Alma Jantunen kuvailee kotimaisen lasin olevan puhdaslinjaista ja muotokieleltään selkeää. Näinä päivinä lasia koristellaan rohkeammin, mutta silti siinä näkyy meille tyypillistä ajatuksen puhtautta. Toisin sanoen meidän lasillemme on ominaista ulkomaalaisille eksoottiselta tuntuva karsittu linja.
Kokeilevampi kausi Suomessa elettiin 50–70-luvuilla, kun massatuotantoon lasia tekevillä tehtailla panostettiin taiteilijoiden suunnittelemiin ideoihin. Tuona aikana syntyivät nyt suuressa suosiossa olevien suunnittelijoiden klassiset lasiteokset. Myöhemmin kalliiksi tulevista tuotannollisista kokeiluista luovuttiin, ja tehtaissa keskityttiin jatkuvien mallien ylläpitoon.
Uusi murros suunnittelurintamalla tapahtui, kun lasikoulutus käynnistyi 90-luvulla. Ennen sitä kaikki oppi alalta saatiin tehtaissa, joissa lasinpuhaltajat tekivät pääasiallisesti muiden suunnittelemia malleja. Koulutuksen alettua kentälle tuli itsenäisiä lasintekijöitä, jotka puhalsivat itse omia töitään.
Valosta sielua
Lasilla sisustaminen on paljon muutakin kuin vain maljakoita.
– Sisustuksessa lasi tarvitsee valoa, joten eräs vaihtoehto on tehdä valaisin, johon tulee erikoisia lasiosia. Myös esimerkiksi seinille on mahdollista tehdä lasista elementtejä, jotka luovat valon avulla efektejä, kertoo Alma Jantunen.
Ikkunoihin tehdyt koristeet ovat tyypillisiä lasitaiteilijalta tilattavia töitä. Tunnetuin muoto tästä on tietenkin tiffanytekniikalla tehdyt ikkunakoristeet. Mutta niiden perinteiset aiheet kukkasineen ja purjelaivoineen ovat vain yksi suuntaus. Tiffanykoristeiden aiheet voivat olla hyvinkin moderneja ja abstrakteja. Toinen tyyli tehdä ikkunoihin koristeita on sulattaa lasimuruja yhteen. Tuloksena saadaan herkkiä töitä, jotka taittavat kauniisti valoa.
Alma Jantunen on mukana Lasisirkus-nimisessä yrityksessä. Lasisirkus on tehnyt yhteistyötä kuvanveistäjä Pekka Jylhän kanssa ja puhaltanut tämän suunnitteleman lasitaideteoksen nimeltään Sielu. Kyseessä on rakennuksen seinälle kiinnitetyistä pyöreistä lasikivistä muodostunut installaatio. Vastaavanlaisia keikkoja Alma olisi innokas tekemään enemmänkin.
– Asiakkaat eivät ole vielä oikein sisäistäneet, että lasitaiteilijalta voi tilata tällaisiakin töitä. Niitä meidän ei kannata tehdä myymälään seisomaan, vaan ne täytyy erikseen teettää ja katsoa kaikki asiat kohdalleen.
Alma Jantunen painottaa, että lasilla sisustaessa vain mielikuvitus on rajana. Varsinkin nykyaikaisissa omakotitaloissa on lasin suhteen ihanteelliset mahdollisuudet, sillä jopa muutaman kerroksen korkeuteen kohoaviin ikkunoihin on mahdollista tehdä näyttäviä ylhäältä alas riippuvia uniikkeja taideteoksia.
Virheestä taidetta
Alma Jantunen on tottunut yhtiökumppaninsa Johannes Rantasalon kanssa otekemään haasteellisia tilauksia. Alma kertoo, että aina aika ajoin heille tuodaan muun muassa vanhoja valaisimia tutkittavaksi ja pyydetään tekemään samanlainen, uusi vastaava. Vanhojen menetelmien tutkiminen on haastavaa mutta palkitsevaa.
Asiakasta yleensä mietityttää kuitenkin se, onko uniikin lasin teettäminen hintavaa.
– Ei sen välttämättä tarvitse olla kallista. Riippuu tietenkin mitä tehdään ja miten se tehdään. Yksilölliset teokset voivat olla loppujen lopuksi helpostikin toteutettavia, kunhan vain saadaan hyvä visio asiasta, Alma vakuuttaa.
Tilaustyönä tehtyjen teosten hintaa hillitsee myös se, että lasissa pieni virhe saattaa olla onnenpotku.
– Uniikki teos tehdään vain kerran ja sen jälkeen se on sellainen kuin se on. Sarjatuotannon puolella tekeminen on paljon tarkempaa. Niissä laadun täytyy olla tasaista, ei saa olla ilmakuplia tai viiruja missään. Uniikissa teoksessa ei tuijoteta yksittäisiä ilmakuplia, vaan niitä jopa halutaan. Pienet virheet tekevät teoksesta ainutkertaisen.
Tulevaisuuden nimet tekevät töitään nyt
Keräilyrintamalla ihmisiä kiinnostavat yhä edelleen 50–70-luvuilla tehdyt lasityöt. Nanny Stillin,Tapio Wirkkalan ja muiden aikansa suurnimien suunnittelemat esineet ovat haluttua tavaraa ja harvinaisuuksista ollaan valmiita maksamaan suuriakin summia. Mutta keräilykentältäkin löytyy monia makuja.
– Lasin keräilijöillä on yleensä oma linjansa. Nuutajärvellä järjestetään syksyisin Lasivitriini-keräilytapahtuma. Siellä järjestettävässä huutokaupassa vanhemmat esineet menevät tietysti kaupaksi, mutta kyllä uudellekin lasille löytyy omat harrastajansa.
Kaukaa viisaat alkavatkin jo kiinnittää huomiotaan nykyisiin lasintekijöihin ja heidän töihinsä. Alma Jantunen kertoo, että lasin tekeminen on aina yhteydessä energian hintaan. Tulevaisuudessa se tulee kallistumaan entisestään ja samalla myös kotimaisen lasin hinta tulee nousemaan. Voidaankin sanoa, että muutaman kymmenen vuoden päästä tänään töitään tekevien lasitaiteilijoiden joukosta löytyvät varmasti ne, joiden teokset tulevat menemään kuin kuumille kiville.