Erilaisia ostopalveluita käytetään nykyisin laajasti niin vanhustenhoidon tukena kuin helpottamaan esimerkiksi lapsiperheiden arkea. Vuoden alussa voimaan tullut kotitalousvähennys iskee kuitenkin lujaa palveluja tarjoaviin yrityksiin.

Kesän lämpöä odotetaan parhaillaan kuin unelman täyttymystä. On kuitenkin hyvä muistaa, että helle tuo väistämättä mukanaan myös hankaluuksia – ja tietyille ryhmille jopa hengenvaaran.

Satunnainen unettomuus vaivaa jo noin joka kolmatta suomalaista. Uniterapeutti kertoo vinkkinsä unettomuuden juurisyiden selvittämiseen ja parempiin uniin.
Lue artikkeli…
Kotitalouspalveluista saa helpotusta, kun oma aika ja jaksaminen käyvät vähiin.
Lue artikkeli…
Ja kesä on hyvää aikaa miettiä, mitä kivaa voisi alkaa syksyllä harrastaa. Riippumatossa tai aurinkotuolissa pötkötellessä voi mieleen juolahtaa montakin vaihtoehtoa.
Lue artikkeli…