Kiinnostus historiaan ja käsin tekemiseen sekä oman rauhan tarve innostivat akaalaispariskunnan hankkimaan kesäpaikakseen vanhan, kunnostusta kaipaavan maatilan. Kun remonttikohteena on 1800-luvulla rakennettu, vuosia tyhjillään seissyt hirsitalo, tekemistä on riittänyt.

Hämeestä kotoisin oleva pariskunta on ollut kesäpaikkaansa tyytyväinen. He ostivat historiaa havisevan entisen maatilan noin 25 vuotta sitten, haeskeltuaan sitä ennen useamman vuoden ajan perinteisempää kesämökkikohdetta veden ääreltä. 

Mieleistä kohdetta ei löytynyt, mutta lopulta he saivat vinkin vanhemmasta maatilakiinteistöstä. Tila oli tuolloin seissyt tyhjillään jo vuosikaudet – ja sen mukaisessa kunnossa. Pihaa jouduttiin raivaamaan, jotta he edes pääsivät talon etupuolelle. Vaikka rakennukset olivat jo pahasti rempallaan, historiallinen kohde näytti kuitenkin kokonaisuutena heidän silmiinsä hyvältä, joten kaupat tehtiin.

Entisen maatilan historia on jäänyt pariskunnalle vielä epäselväksi, vaikka he ovat naapureita aiheesta jututtaneetkin. Tiettävästi taloa on asuttanut aikoinaan merikapteeni, joka on muonittanut siellä väkeään.

– Keittiössäkin on niin iso liesi, että siellä on isommalle porukalle laitettu aterioita, he pohtivat.

Ensimmäiset maatilaa koskevat asiakirjamerkinnät ovat jo vuodelta 1820, jolloin tila lohkottiin suuremmasta emätilasta. Kun tila vuosien saatossa vaurastui, päärakennusta laajennettiin ja sen kattoa korotettiin. Hirsitalo on onnistunut kuitenkin säilyttämään alkuperäisen ilmeensä ja on nyt tunnelmallinen kesänviettopaikka.

Autiotalon pitkä muutos kesämökiksi

Tilaa oli asuttu 1970-luvun alkuun saakka, jonka jälkeen se seisoi useita vuosia asumattomana ja hoitamattomana. Päärakennuksessa oli myös tehty ilkivaltaa. Kun pariskunta hankki kohteen kesäpaikakseen 1990-luvun puolivälissä, raivattavaa riitti niin rakennuksissa kuin pihankin puolella.

– On ollut aika kova työ saada se kesäasuttavaan käyttöön. Ympäristö oli niin rehevöitynyt ja puutarhan omenapuut niin vanhoja, että ne kaikki on jouduttu oikeastaan laittamaan pois ja suunnittelemaan uudestaan, he kertovat.

Koska tila oli ollut vuosia käytännössä autiotalona, paikalliset olivat tottuneet kulkemaan sen pihan poikki – peuroista puhumattakaan. Miltei ensi töikseen pariskunta istuttikin tontin ympärille suojaksi kuusiaidan, joka kiertää koko pihan.

Pihapiiriin kuuluu hirsinen päärakennus, tilava vanha navetta sekä muita piharakennuksia. Vanha pihasauna oli niin huonossa kunnossa, että se jouduttiin purkamaan. Päärakennuksen katto oli kuitenkin onnekkaasti hyvässä kunnossa heidän aloittaessaan ajan saatossa kertyneiden vahinkojen korjaamisen. Se oli säästänyt sisätilat pahemmilta vaurioilta, mutta korjattavaa oli silti runsaasti:

– Täytyi uusia ulkoikkunoita ja ulko-ovia. Ne oli rikottu ja huonokuntoisia. Välikatto suurimmalta osaltaan täytyi laittaa uusiksi. Lattiat olivat kohtuullisen hyvässä kunnossa, pariskunta muistelee.

Remonttia tehtiin vanhaa kunnioittaen

Pariskunta on pyrkinyt remontoidessaan säilyttämään päärakennuksessa vanhaa henkeä siltä osin kuin se on ollut mahdollista.

– Toki tuvassa hirret ja uuni pitää näkyä, he toteavat. Muinaisen valurautalieden lisäksi keittiöstä tuvan puolelle jatkuva vanha, massiivinen leivinuuni onkin saanut jäädä paikalleen, vaikka se ei ole enää käyttökunnossa.

Tuvan pinkopahvien alta paljastunut puolipaneeliseinä on pesty ja maalattu. Paneelien yläpuolella ja katossa olevia hirsiä he ovat ajatelleet käsitellä hieman, mutta antaa niiden muuten olla sellaisenaan.

– Tarkoitus olisi jättää pinkopahvit, mutta on kiva jos näkyy sitä alkuperäistä ja materiaaleja, joita on käytetty.

Koska remonttikohde on noinkin iäkäs, turvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Palotarkastaja ja nuohooja kävivät jo alkuvaiheessa tarkistamassa, mitkä tulisijoista olivat vielä käyttökunnossa. Vanhat sähköt purettiin pois ja uusittiin.

– Turvallisuuspuoli on aika keskeinen, ettei tule oikosulkuja. Ja tulisijaa ei parane käyttää, jos ei tiedä että se toimii, pariskunta muistuttaa.

Laki edellyttää kartoittamaan purettavien materiaalien asbestin ennen purkutyötä, jos rakennus on rakennettu ennen vuotta 1994. Tilan rakennukset ovat iältään niin vanhoja, ettei niissä ollut käytetty asbestia juuri mihinkään. Remontin yhteydessä ei tarvinnut tehdä lainkaan asbestipurkua, vaikka purkutavaraa on mennyt paikalliselle jäteasemalle lasteittain.

Mökille ei kaivattu liikaa mukavuuksia

Pariskunta on viettänyt vanhalla maatilalla aikaa lähinnä kesäisin ja pitänyt rakennukset talvella varastokäytössä. Tämä kevensi remonttitarpeita jossain määrin. Esimerkiksi lisäeristystä on laitettu lähinnä keittiöön. Muuten he toteavat hirsien pitävän hyvin lämpönsä – lähinnä viilennys olisi ajoin tarpeen.

Päärakennus oli jo ennestään varustettu sähköillä, mutta juoksevaa vettä kiinteistölle ei tule. Pariskunta on tottunut tuomaan käyttö- ja juomaveden mukanaan.

– Ainoa on kiviarkkukaivo, jonka vettä pystyy käyttämään puutarhassa kukkien kasteluun ja vastaavaan, he kertovat.

Pariskunta toteaa, että ennen remonttia on katsottava, miten vanha talo elää – kunnostuksiin kun uppoaa rahan lisäksi myös aikaa. Hirsitaloa onkin remontoitu rauhakseltaan, tarpeita kuulostellen.

– On ajatuksena ollut sekin, että laitetaan juokseva vesi, mutta moni asia on vielä mietinnässä. Meillä ei ole tarvetta olla siellä jatkuvasti, mikä on muuttanut ajatusta alkuperäisestä.

Keittiössä on ruuanlaiton helpottamiseksi muun muassa sähköliesi ja mikroaaltouuni. Sen isommin heillä ei ole ollut tarvetta muuttaa talon varustelua. Tarkoituksena on kuitenkin virittyä mökkitunnelmaan historiallisissa puitteissa ja saada omaa rauhaa. 

– Yksi keskeinen ajatus oli se, että saadaan täällä ajatukset pois arkirutiineista ja voidaan tehdä jotakin, he kertovat.

Menneisyys on vanhassa talossa elävästi läsnä

Vanhaa maatilaa on sisustettu ajan hengen mukaisesti vanhoilla huonekaluilla, joita pariskunnalle oli kertynyt jo entuudestaan.

– Ei sinne mikään muu sovikaan. Keittiö on ainoa, jonka täytyy mennä vähän tekniikan ehdoilla, he toteavat.

Tilan pitkä historia on edelleen vahvasti esillä pieniä tarve-esineitä myöten. Päärakennuksen suurta tupaa hallitsee yhä aikoinaan sinne tehty 7–8 metriä pitkä penkki, joka on kiinnitetty seinään. Ennen sisäremonttia tuvan katossa oli vielä leipävartaat, jotka jouduttiin kuitenkin poistamaan katon uusimista varten. Pariskunta on kaavaillut laittavansa ne vielä takaisin.

Pintoja remontoidessa vanhojen kerrosten kätköistä on löytynyt muunkinlaista historiaa. Vanhojen tapettien ja huonokuntoisten pinkopahvien alta löytyi alkuperäistä puolipaneeliseinää ja kauniit vanhat hirret, jotka ovat saaneet jäädä näkyville.

– Lattialle oli laitettu kovalevyä, jonka alla oli kohtuullisen hyvä lankkulattia. Otettiin kovalevyt pois, koska ne ei olleet hyvän näköisiä, pariskunta myös kertoo.

Hauskana yksityiskohtana levyjen alla oli eristeenä vanhoja Aamulehtiä, joiden he muistelevat olleen jopa 1950-luvulta lähtöisin. Remontin yhteydessä vanhan pöytälevyn alta vastaan on tullut myös kalenteripäivyrin irtosivuja 1970-luvulta.

Apuna ammattilaisten vinkit ja into historiaan

Koska vanha maatila oli monilta osin alkuperäiskunnossaan, pariskunta on hankkinut sen remontointia ja ylläpitoa varten tietoa monista eri lähteistä. Kun he ostivat kiinteistön 1990-luvun puolivälissä, paikalle pyydettiin aluksi perinnerakennusmestari, jonka kanssa rakennukset käytiin läpi.

– Siitä sai ihan hyviä vinkkejä ja näkemyksiä. Käytiin myös kuuntelemassa kursseja, Panu Kailaa ja kumppaneita, jotka ovat kunnostaneet tällaisia vanhoja rakennuksia ja jotka niistä ohjaavat ja luennoivat.

Koska pariskunta on ollut työelämässä, remonttia on tehty vuosien mittaan hissukseen ja maltillisella budjetilla. Esimerkiksi päärakennuksen välikaton he purkivat suurimmalta osin itse. Erityisen hankalaa oli tuvassa näkyville jäävien kantavien hirsien vaihto. Pahimmat työvaiheet, kuten purkaminen ja rakentaminen, teetettiinkin ammattimaisella kirvesmiesryhmällä. 

– On ihan ehdotonta miettiä, mitä tekee itse ja mitä teettää muilla, he antavat neuvoksi muille vanhasta talosta haaveileville. Remonttiin ei myöskään kannata suhtautua kuin pikamatkaan:

– Historiasta pitää olla kiinnostunut, ja antaa aikaa kohteelle ja nähdä se pitkän kunnostuksen tavoitteena ja arvoisena.

Talovanhus on pysynyt hyvin ryhdissään

Peruskorjaamisen ja Rakentamisen Kehittämiskeskus PRKK ry:n neuvontainsinööri Timo Jokela ihastelee kesäpaikaksi muutetun maatilan olevan kuin museo – niin lähellä alkuperäistä kuntoaan se vielä on.

Jokela pyydettiin paikalle antamaan mielipiteensä siitä, mitä kohteessa kannattaisi vielä tehdä. Hän toteaa hirsirakenteisen päätalon menneen liki 30 vuoden tyhjilläänolon aikana huonoon kuntoon. 

– Mutta ihmeteltävän hyvin se oli säilynyt. Sehän oli säilynyt aika pitkälle alkuperäisenä, ei ole remontteja tehty. 

Monet vastaavat kohteet on saatettu Jokelan mukaan jopa pilata vuosikymmenten mittaan tehdyillä remonteilla. Hän kehuu kallion päälle rakennetun talon olevan kuitenkin edelleen kuta kuinkin ryhdissään. Esimerkiksi päärakennuksen vesikatto on hänen arvionsa mukaan välttävässä kunnossa, sillä alkuperäisen pärekaton päälle oli aikoinaan rakennettu ensiavuksi peltikatto.

– Vesikatto pitäisi rakentaa täysin uudestaan jossain vaiheessa, mutta pitää nyt pääpiirteittäin veden pois sieltä.

Talossa on perinteisesti kivien varaan tehty tuulettuva rossipohja, jonka alle tuuli pääsee hyvin puhaltamaan. Jokela kertoo alkuperäisen julkisivunkin olevan alaosaansa lukuun ottamatta suhteellisen hyväkuntoinen.

– Julkisivulaudatkin ovat ajan saatossa patinoitunut ja niistä on niin sanotusti palanut melkein puolet pois, mutta hirret ovat kutakuinkin kunnossa.

Jokela on kuitenkin kehottanut omistajia rakentamaan julkisivun alaosan uudelleen ja tekemään puuttuvat vesikourut, jotta katolta roiskuva vesi saataisiin pois talon seinustalta.

– Jos tällaisessa kohteessa laitettaisiin kaikki kuntoon, se maksaisi satoja tuhansia euroja, hän vielä muistuttaa. Kesämökkikäytössä talo on kuitenkin mennyt vähemmälläkin, eikä juoksevaa vettä tai viemäröintiä ole ollut vielä tarpeen tehdä.

Teksti: Mari Pihlajaniemi
Kuva: Dreamstime