Ulkoseinien huoltomaalauksessa tarvitaan varmaa kättä, mutta ennen pensseliin tarttumista on perehdyttävä lautaverhouksen historiaan. Aiemmin käytetty maalityyppi määrää nimittäin sen, mitä maalia nyt sopii sutia seiniin. Vanhan maalin saattaa tunnistaa vaikkapa lastutestillä tai krokotiilinnahkakuviosta.
Ennen niin pirteän punaiset tuvan seinät ovat ankean hailakat ja maali rapisee maahan. On siis tullut aika pensselöidä seinään uusi maalikerros.
Peittävällä öljy- tai akrylaattimaalilla tai punamullalla käsitellyn lautaverhouksen sopiva huoltomaalausväli on kymmenisen vuotta tai enemmän, riippuen paikasta ja rasituksesta. Ennen maalaustyötä on selvitettävä lautaverhouksen vanhan maalin tyyppi. Se määrittää, mitä maalia huoltomaalaukseen käytetään.
– Nyrkkisääntö on, että päälle maalataan samantyyppisellä maalilla kuin mitä on aiemmin käytetty, akrylaattimaalin päälle akrylaattimaalilla, punamultamaalin päälle punamullalla. Sääntöön on kuitenkin sellainen poikkeus, että öljymaalin päälle voi maalata öljymaalin lisäksi myös akrylaattimaalilla. Kuullotettuja lautapintoja voi myös maalata peittävästi akrylaatti- tai öljymaaleilla, kertoo tuotepäällikkö Hanna Salonen Tikkurila Oyj:stä.
Eri maalityyppien virheellinen yhdistely saa maalin halkeilemaan ja irtoilemaan ennenaikaisesti.
Paras olisi, jos vanhasta maalista olisi tarkat tiedot kirjattuna muistiin. Käytännössä tällaisten asioiden ylöskirjaaminen tuppaa usein unohtumaan, mutta eipä hätää: maalityypin voi selvittää jälkikäteen.
Lastutestejä ja krokotiilinnahkaa
Eri maalityyppien tunnistamiseen on useita keinoja.
Öljymaalille on ominaista, että sen väri haalistuu aurinkoisilta seiniltä. Lisäksi sen pintaan muodostuu ajan mittaan himmeä jauhokerros. Vesiohenteisessa akrylaattimaalissa tätä liituuntumisilmiötä ei niinkään esiinny.
Yksi keino öljy- ja akrylaattimaalin erottamiseen on katsoa maalipinnan halkeilua.
– Akrylaattimaali halkeaa pitkittäin puun syiden suuntaisesti. Öljymaalin halkeilu on ruutumaista, se muistuttaa krokotiilinnahkaa.
Etanoli liuottaa ja pehmittää akrylaattimaalipintaa selvästi, öljymaaliin se ei juuri vaikuta. Nämä kaksi maalityyppiä käyttäytyvät eri tavoin myös ”lastutestissä”.
– Maalipinnasta voi irrottaa lastun terävällä mattoveitsellä. Öljymaalilastu on hyvin kova ja menee vähän taivuttamalla poikki. Vesiohenteinen akrylaattimaali taas on niin pehmeää, että lastun voi melkeinpä kääriä rullalle ja auki sen hajoamatta.
Käytäntö teoriaa vaikeampaa
Punamultamaali eroaa edellä mainituista maaleista selvästi, sillä se ei muodosta lainkaan yhtenäistä kalvopintaa. Siitä ei siis voi irrottaa lastuakaan. Maalipinta on jauhomainen ja väriä irtoaa hankaamalla. Ajan mittaan väri kuluu pois.
Kuullotteella käsitellyn puun tunnusmerkki on, että syyt näkyvät selvästi läpi. Jotkin kuullotteet eivät synnytä havaittavaa kalvoa, jotkin taas muodostavat lakkamaisen pinnan.
Valitettavasti maalien erottaminen on käytännössä usein vaikeampaa kuin teoriassa.
– Ei ole tavatonta, että on maalattu ohjeiden vastaisesti ristiin rastiin milloin milläkin, ja seinässä on kerroksittain eri maalityyppejä. Tällaisessa tilanteessa suositus on, että kaikki vanha maali poistetaan pohjia myöden ennen huoltomaalausta
Jos maalipinnat ovat suhteellisen hyvässä kunnossa ja vanhan maalin poisto halutaan välttää, vähiten huono ratkaisu on maalata päälle sillä maalityypillä, mitä edellisellä kerralla on käytetty – ”omalla vastuulla”, muistuttaa Salonen, sillä maalitehtaan virallinen suositus on kaiken vanhan maalin poistaminen tällaisissa epämääräisissä tapauksissa. Viimeksi käytetyn maalityypin selvittäminen voi olla maallikolle vaikeaa.
Hempeä sininen vai muumitalo?
Usein talon väri halutaan pitää huoltomaalauksessa tuttuna ja turvallisena. Tämän vuoksi alkuperäisen maalin värikoodi tulisi säilyttää muistiinpanoissa, vaikkapa talokirjassa. Jos koodia ei ole tiedossa, väri pitää arvioida silmämääräisesti värikarttaan vertaamalla.
– Parhaiten säilyneeltä sivulta voi irrottaa lastun ja viedä sen maalikauppaan, missä väriä voidaan mitata ja haarukoida, vinkkaa Salonen.
Jos väri halutaan vaihtaa, ensimmäiseksi on varmistettava kunnan rakennusvalvonnasta, asettaako kaava rajoituksia. Värin valinnassa kannattaa hyödyntää maalikaupasta saatavia pieniä näytepurkkeja ja tehdä irralliseen laudanpätkään tai pienelle seinäalueelle koesively. Vain autenttisessa ympäristössä väri paljastaa todellisen olemuksensa.
– Kaupan keinovalossa väri tavallaan kuolee, ja valitaan helposti liian räikeä väri. Se näyttää hienolta kaupassa mutta hyppää luonnossa silmille. Halutaan hempeää vaaleansinistä, mutta tuleekin maalattua vahingossa muumitalo.
Ei loputtomasti päällemaalauksia
Salosen mukaan turvallinen valinta ovat usein murretut sävyt. Ne eivät ehkä kiinnitä valintavaiheessa katalogissa huomiota, mutta asettuvat harmonisesti suomalaiseen luontoon.
Värin vaihto edellyttää tavallisesti kahta huoltomaalauskerrosta siinä missä entisellä värillä yksi on tarpeeksi. Näin ollen sekä maalikulut että työmäärä kasvavat.
Tavallisesti huoltomaalaukseen riittää uusi pintamaalikerros, kun vanha maalipinta on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Jos lähtötilanne on huono ja maalipinta kovin rupsahtanut, esikäsittelyihin on käytettävä huomattavasti enemmän aikaa. Kuluneen puupinnan huoltomaalaus kannattaa aloittaa pohjusteella (puupaljaat osat) ja öljypohjaisella pohjamaalilla, jonka imeytyminen ja tartunta vähän kuluneeseenkin alustaan on hyvä.
– Myös pohjamaaleja on sekä öljy- että akrylaattipohjaisia. Pohjamaalin tyyppi valitaan pintamaalin mukaan.
Hyvin monien päällemaalauskertojen jälkeen on syytä harkita perusteellista vanhan maalin poistamista samaan tapaan kuin aiemmin mainitussa usean eri maalityypin tapauksessa.
– Puuhun ei voi ladata maalikerroksia loputtomasti. Kun vanhoja maalikerroksia on riittävän monta, pitää miettiä, olisiko syytä kaapia vanhat maalit mahdollisimman perusteellisesti pois ennen huoltomaalausta, muistuttaa Salonen.