Sääolosuhteet ja savukaasut rappeuttavat tiilihormia ja -piippua vuosien saatossa vääjäämättä. Niiden kunnostusmenetelmät ovat nykyään melko vaivattomia, mutta myös säännöllinen nuohous ja oikea polttotapa ovat tärkeitä niiden elinkaaren pidentämiseksi.

Jos jossain, niin talon savuhormin ja piipun kohdalla pätee sanonta: ”Poissa silmistä, poissa mielestä”. Niiden kunnostustarve ei osu helpolla silmään, joten ne saattavat jäädä vuosikymmeniksi oman onnensa nojaan.

– Joskus tulee kommentteja, että onhan ne kestänyt jo näin kauan, niin kestävät vieläkin. Mutta jos on niin kauan kestänyt, niin eiköhän korjattavaakin alkaisi jo olla, toteaa nuohooja Jouko Lehtimäki Nuohousalan keskusliitosta. 

– Yleensä kaikki kun vanhenee, totta kai myös rapistuu, eikä vanhetessa parane. Samoin on savupiipun laita.

Varsinkin vesikaton yläpuolisella osalla savupiippua rasittavat ja rapauttavat sääilmiöt kuten pakkanen, sateet ja lämpötilojen vaihtelut. Lehtimäki kertoo myös piipun käytön ja sen, mitä tulisijassa poltetaan, vaikuttavan hormin ja piipun elinkaareen: 

– Muodostuu yhdisteitä, jotka osaltaan syövyttävät hormia ja piippua. 

Lisäksi jos piippua ei ole varustettu sadehatulla, piippuun pääsee kosteutta, joka ajan mittaan rapauttaa piippua ja hormia. Rapautuneen hormin toiminta kärsii ja pahimmillaan siitä tulee jopa asukkaille vaarallinen. 

Huonokuntoisesta hormista voi kantautua savukaasuja asuintiloihin, mihin niiden ei tulisi päästä, varoittaa Lehtimäki. Siksi horminkin kuntoa olisi syytä pitää silmällä.

Seuraile merkkejä korjaustarpeesta

Se, missä iässä hormi tai piippu tulee kunnostusikään, vaihtelee tapauskohtaisesti. Lehtimäki arvioi korjaustarvetta voivan tulla kuitenkin jo noin 20 vuoden käytön jälkeen.

– Ikä ei ole yksiselitteinen tekijä, vaan on kyse siitä, miten piippua on hoidettu ja huollettu, hän huomauttaa.

Yleensä tiilipiippu kestää vuosikymmeniä, varsinkin jos sillä on säitä vastaan suojanaan piipunhattu ja tulisijaa käytetään oikein. 

– Jos poltetaan puhdasta puuta, tiilipiippu voi kestää 50 vuotta ilman korjausta. 

Lehtimäki kertoo valtaosan nuohoojista käyttävän hormin kunnon arvioimisen apuna kameraa. Varsinkin mutkaisemman hormin vauriot löytyvät hyvin kameran avulla. Ammattilainen osaa arvioida hormin ja piipun kuntoa kuitenkin usein jo silmämääräisesti. 

– Lamppu ja peili ovat siinä apuvälineinä. Ja ihan savupanoksella eli savutiiveyskokeella katsotaan, onko hormissa vuotokohtia.  

Lehtimäki muistuttaa nuohoojien käyvän läpi piipun kunnon vuosinuohouksen yhteydessä ja huomauttavan tarvittaessa sen puutteista. Nuohouksen yhteydessä piipun yläpäästä voidaan nähdä rapautumisen merkkejä, mutta jos hormin pohjalta löytyy tiilenpalasia, varissutta laastia ja hiekkaa, se on selvä merkki siitä, että hormissa on rappeutumaa. 

Myös piipun ulkoiset muutokset hälyttävät korjaustarpeista. Jos piipussa havaitaan halkeamia, korjaus voisi olla jo tarpeen. 

– Jos tulisijan käytössä havaitsee muutoksia – veto heikkenee, tulee savua sisälle – ne ovat ehdottomasti merkkejä siitä, että piippu kaipaa tarkempaa tutkistelua ja korjausta, Lehtimäki lisää.

Hormisaneerauksen menetelmät

Lehtimäen mukaan on äärimmäisen harvinaista, että tiilipiippu jouduttaisiin purkamaan ja uusimaan kokonaan. Hän kuitenkin toteaa, että kun hormisaneerauksessa ryhdytään ajoissa toimeen, päästään paljon helpommalla. 

Omakotitalon hormi saneerataan tavallisesti joko massaamalla, muuraamalla tai putkittamalla. Lehtimäki kertoo muurauskorjauksen olevan näistä yleisin korjausmenetelmä. 

– Yleensä piiput rapautuvat vesikaton yläpuoliselta osaltaan kaikista voimakkaimmin ja niitä muurataan uusiksi, hän selventää.

Hormi puolestaan sijaitsee piippua syvemmällä, joten se kunnostetaan tavallisesti massaamalla eli vetämällä hormin sisäpintaan keraaminen saneerausmassa. Massa kiinnittää irtonaiset tiilet, täyttää kolot ja tekee hormista taas tiiviin. 

Massaus ei kuitenkaan sovellu hormeihin, joissa kulkevien savukaasujen lämpötila on matala, jolloin hormiin voi muodostua kosteutta. Jotta hormi ei syöpyisi, se voidaan saneerata putkittamalla eli asentamalla hormin sisälle haponkestäviä teräsputkia. Lehtimäki toteaa putkittamisen olevan välttämätöntä, jos käytössä esimerkiksi öljy-, kaasu- tai pellettikäyttöinen tulisija, joissa savukaasujen lämpötilat jäävät mataliksi. 

Edellä mainitut menetelmät ovat käytössä ennen kaikkea muuratuissa tiilihormeissa ja -piipuissa. Nykyisin käytetään kuitenkin paljon myös koottavia teräksisiä tai keraamisia valmispiippuja.

– Ne ovat sen verran uusi asia, että niiden saneerauksia ei ole tullut vastaan, Lehtimäki sanoo. 

Jos teräspiippuun tulee vaurioita, hän ei näe muuta korjaustapaa kuin vaihtaa se uuteen. Teräspiippu on hänen mukaansa kuitenkin halvempi, joten sen vaihtaminen ei ole ylivoimainen tehtävä. Muuten sen kunnossapitoon pätevät hänen mukaansa samat asiat kuin tiilipiipunkin.

Hormisaneeraus ei aiheuta sotkua

Lehtimäki toteaa joidenkin luulevan hormisaneerausta suuritöiseksi ja sotkuiseksi. Nykymenetelmillä sotkua ei kuitenkaan hänen mukaansa tarvitse enää pelätä.

– Hormimassauksissa ei tarvitse enää tehdä avauksia, että massaharjat saadaan läpi hormin, hän selventää. Nykyisin massa saadaan levitettyä pudottamalla hormiin ylhäältä päin ilmapallo, johon puhalletaan painetta. Massaa valutetaan sitten pallon päälle ja se vedetään ulos, jolloin vältytään työaukoilta.

Hormisaneerauksesta ei aiheudu Lehtimäen mukaan yleensä pitkää käyttökatkoa. Hän arvioi katkoksen olevan tavallisesti noin 2–3 vuorokautta. 

– Hormin massaus on ihan yhden päivän työ, ja sitten siinä on ainoastaan se massan kuivumisaika, mikä on noin kaksi vuorokautta. Sen jälkeen se on käyttökuntoinen. 

Hormeja voidaan saneerata hänen mukaansa ympäri vuoden, mutta kesä on alan varsinaista sesonkia. Kovilla pakkasilla hän ei niitä mielellään tekisi.

– Se edellyttää erikoistoimenpiteitä kuten hormin lämmitystä, sillä massa ei saa jäätyä ennen kuivumistaan. 

Hormisaneerausten hinnat voivat vaihdella tapauskohtaisesti, alueesta ja tekijästä riippuen, joten Lehtimäki ei ryhdy arvioimaan niiden kustannuksia. Kun kyse on hormin massauksesta tai putkituksesta, keskimääräinen hinta voi hänen mukaansa olla noin 150 euroa per metri.

Nouhous ja piipunhattu auttavat pitkälle

Säännöllisellä nuohouksella on tärkeä rooli hormin ja piipun kunnossapidossa ja se pidentää niiden elinkaarta. Nuohouksessa irrotetaan hormin sisäpinnalle kertynyt karsta, joka muuten aiheuttaisi melkoisen nokipalon riskin. Lehtimäki kertoo nokipalon olevan piipulle erittäin vaarallinen. 

– Lämpötilat ovat siinä niin korkeita, ettei ole ollenkaan varmaa että piippu kestää sen. 

Nuohouksen ansiosta tulisijassa poltettu puu myös palaa puhtaammin ja tehokkaammin, ja lämpö johtuu paremmin tulisijaan rakenteisiin. Lehtimäki toteaa tämän olevan sekä energiatehokasta että säästävän ympäristöä. 

Piipun ikää pidentää huomattavasti myös sääsuoja eli piipunhattu, joka estää sateen pääsyn piippuun ja hormiin. 

– Jos sadevesi pääsee hormiin ja se yhtäkkiä lämmitetään, se muutos hormissa on valtavan iso, Lehtimäki kertoo. Hormiin kertyneen kosteuden höyrystyminen ja nopea lämpötilavaihtelu rasittavat ja rapauttavat piippua huomattavasti.

Asukas voi vaikuttaa myös omalla toiminnallaan siihen, että hormi ja piippu pysyisivät hyvässä kunnossa mahdollisimman pitkään. 

– Tulisija on tehty sitä varten, että siinä poltetaan puhdasta puuta, Lehtimäki korostaa. Maitopurkkeja ei siis kannata heittää tulisijaan palamaan, vaan korkeintaan puhdasta pahvia, vaikka siitä kertyykin paljon tuhkaa. 

Oikea polttotapa myös tärkeää

Tulipesän sytyttäminen ei ole hätäisen hommaa, Lehtimäki toteaa. Tulisija ottaa paremmin lämmön talteen, jos tuli ei ole liian nopeasti täyden palamisen vaiheessa. Lisäksi huonolla polttotavalla puun polton hiukkaspäästöt voivat hänen arvionsa mukaan olla moninkertaiset hyvään polttotapaan verrattuna. 

– Hyvässä polttotavassa on ehdottoman tärkeää, että poltetaan puhdasta puuta ja puu on kuivaa, hän painottaa. 

Yhtä olennaista olisi myös se, että tuli sytytettäisiin päältä päin. Näin se ryhtyy palamaan hallitusti eikä syty kerralla kokonaan. Lehtimäki huomauttaa tämän olevan kuitenkin joillekin vaikea ajatus hahmottaa.

– Pienhiukkaspäästöjen määrä on silloin huomattavasti pienempi kuin jos tuli sytytetään alta, hän kuitenkin toteaa.

Asian voi hänen mukaansa havaita silminkin. Jos puut sytytetään päältä päin ja talon ulkopuolelta katsellaan, millaista savua piipusta tulee, ero on selkeä. Savua muodostuu enemmän, kun tuli sytytetään alta, ja pienhiukkaspäästöt kulkevat käsi kädessä savun kanssa. 

– Mitä vaaleampi savu, sitä vähemmän hiukkaspäästöjä.

Teksti: Mari Pihlajaniemi
Kuva: Freepik