Jätteet jämptisti järjestykseen ja ketterästi kiertoon

Kotitaloudet kokoon katsomatta kohtaavat saman haasteen: minne kerätä ja kätkeä kierrätykseen menevät hyötyjätteet? Kätevä tekee kotiinsa sopivan kierrätysratkaisun vaikka itse, mutta markkinoille on tullut myös uusia kaupallisia ratkaisuja, jotka helpottavat materiaalien lajittelua ja säilytystä.

Kun kierrätyskärpänen pääsee kunnolla puraisemaan, lajittelusta tulee hyvä rutiini ja arjen automaatio. Kierrätyskelpoisten materiaalien lajittelua sekä säilytystä voi kuitenkin edelleen helpottaa uusien säilytysratkaisujen ansiosta. Saatavana on esimerkiksi kierrätysastioita, joita voi kiinnittää seinään, pinota päällekkäin ja jakaa sisusteilla eri jakeita varten. Parhaimmillaan lajitteluratkaisu sointuu osaksi kodin sisustusta. Kierrätettävät jakeet voi kätkeä vaikkapa kankaisiin säilytyspussukoihin, tai isoihin astioihin, jotka eivät päällepäin näytä edes kierrätysastioilta. Jotkin kierrätys- ja lajitteluastiat toimivat myös kalusteina, esimerkiksi pöytänä tai tuolina.

– Keittiökalustefirmoilla on myös hyvin tarjolla erilaisia perinteisiä allaskaappiratkaisuja. Lisäksi tarjolla on joitakin hieman kalliimman hintaluokan design-tuotteita. Markkinoilla olisi kuitenkin tilaa vielä hyvin uusillekin toimijoille ja ratkaisuille, toteaa projektipäällikkö Helen Reijonen Lajitin-hankkeesta.

Liiketoimintaa jätteen lajittelun ratkaisuista (Lajitin)-hanke on vuonna 2017 aloittanut ja tämän vuoden maaliskuussa toimintansa päättävä Itä-Suomen yliopiston sekä Pohjois-Karjalan Marttojen yhteinen hanke. Sen tavoitteena on ollut edistää uusien, kotitalouksien jätteen lajittelua helpottavien ratkaisujen kehittämistä sekä yritysten liiketoimintaa.

Lajittelijan vaivannäkö palkitaan lopulta

Lajitin-hankkeessa kartoitettiin kotitalouksien jätteen lajitteluun ja kierrätykseen liittyviä esteitä ja haasteita. Hankkeen selvitysten perusteella lajittelussa koettiin hankalaksi erityisesti tilanpuutteeseen sekä hyötyjätteen kuljettamiseen liittyvät asiat. Kotona ei monestikaan ole sopivia astioita saati tilaa kaikkien eri jätelajien astioille, joten kierrätyskelpoisen materiaalin säilyttäminen voi tuottaa päänvaivaa. Hyötyjätteiden kuljetus keräyspisteeseen kysyy kierrättäjältä myös viitseliäisyyttä. Toisaalta vaivannäkö palkitaan:

– Erityisesti omakotitaloissa asuvat kiinnittävät huomiota siihen, että lajittelemalla säästää myös jätemaksuissa. Lajittelusta onkin tullut monille tapa, jota kautta raaka-aineet saa kiertoon ja kaupan päälle hyvän mielen, Lajitin-hankkeen kehittämisasiantuntija Henna Kokkonen sanoo.

Tilanpuute hankaloittaa lajittelua etenkin vanhoissa pientaloissa.

– Rakennusvaiheessa ei useinkaan ole huomioitu, että lajiteltavia jätelajeja on nykyään useita ja niille jokaiselle tarvittaisiin oma astiansa, toteaa Helen Reijonen.

Miten kodin jätteiden lajittelua ja kierrätystä voisi sitten helpottaa?

– Tarvetta olisi kätevälle ratkaisulle, johon eri jätelajit voisi lajitella yhteen paikkaan ja josta jätteet olisi myös helppo kuljettaa yleisille keräyspisteille tyhjennettäväksi. Helpommaksi lajittelun ja kierrättämisen tekisi myös se, että yleisiä keräyspisteitä olisi enemmän myös pientaloasujien lähettyvillä, Reijonen vastaa.

Uudesta vaunuratkaisusta apua vanhaankin allaskaappiin

Keittiö on kodin sydän sekä useimpien jätteiden syntysija, ja sellaisena myös luonnollisin paikka lajittelulle. Keittiön säilytysratkaisut eivät kuitenkaan välttämättä tue lajittelua parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi allaskaappiin mahtuu vain rajallinen määrä tavaraa, ja pahimmassa tapauksessa jätteet pursuilevat kaapista sikin sokin. Allaskaapin kaaoksen voi kuitenkin saada hallintaan.

– Kannattaa tutustua tarjolla oleviin uusiin allaskaappiratkaisuihin. Sieltä voi löytyä vanhaankin kaappiin sopiva, eri jätelajit paremmin huomioiva vaunuratkaisu, Kokkonen vinkkaa.

Kannattaa myös miettiä, tarvitseeko kaikkia jätteitä säilyttää juuri keittiössä. Biojäteastian on järkevintä olla jätteiden syntypaikalla, mutta esimerkiksi keräyspaperin, lasin ja muiden hyötyjätteiden paikka voisi olla muuallakin talossa.

– Jos keittiöön ei kuitenkaan mahdu astioita joka jätelajille, niin voisi miettiä, voisiko lajittelupisteen joidenkin jätelajien osalta sijoittaa jonnekin muualle, esimerkiksi eteiseen, varastoon tai autotalliin, Kokkonen huomauttaa.

Logistisesti järkevästä paikasta jätteet voisi myös kätevästi napata mukaan keräyspisteeseen vietäväksi vaikkapa kauppareissulle tai iltalenkille lähtiessä.

Omaan kotiin sopiva kierrätysratkaisu löytyy vertailemalla

Jos talossa on tarpeeksi tilaa tai sitä voi raivata muun säilytyksen kustannuksella, voisi jopa harkita kokonaista erillistä kierrätyskomeroa, joka voisi sijaita vaikkapa eteisessä tai kodinhoitohuoneessa. Työtehoseuran Heli Mäntylä suunnitteli jo puolenkymmentä vuotta sitten kierrätyskaapin, jossa on tilaa useille jätejakeille. Jos näin radikaali ratkaisu ei tule kyseeseen, voi omaan kotiin sopivan pienemmän tai osista koostuvan kierrätysratkaisun löytää erilaisia tuotteita vertaillen.

– Jokainen tekee lopulliset ratkaisut omista lähtökohdistaan, ja mieltymyksiä on yhtä monta kuin on ostajaa. Kaupassa kannattaa kuitenkin hypistellä ja testata tuotetta ennen ostopäätöstä, neuvoo Helen Reijonen.

Eri tuotteita voi vertailla esimerkiksi ratkaisun puhdistettavuuden ja kuljetettavuuden perusteella.

– Materiaali-, puhdistettavuus- ja kuljetettavuuskysymyksiä tärkeämpiä pointteja ostopäätöstä tehtäessä on kuitenkin usein se, miten hyvin kotitaloudessa syntyvät jätteet mahtuvat kierrätysastiaan, ja miten itse astia mahtuu kodin tiloihin. Monesti myös hinta ratkaisee.

Helppoudesta lisää motivaatiota kierrättämiseen

Lajitin-hankkeessa testattiin käyttäjälähtöisesti uusia tuotteita, palveluita ja ratkaisumalleja lajittelun helpottamiseen. Hankkeessa tehtiin myös selvityksiä ihmisten lajittelukäyttäytymisestä, ja pilotointeihin liittyen myös testaajia haastateltiin.

– Selvitysten ja haastattelujen perusteella kävi ilmi, ettei lajitteluratkaisujen laadulla, määrällä ja toimivuudella välttämättä ole ratkaisevaa merkitystä siihen, miten kukin kierrättää. Jotkut suhtautuvat lajitteluun lähtökohtaisesti kielteisesti. Toisilla taas kierrätys on niin verissä, että he tekevät sitä joka tapauksessa. Jos markkinoilla ei ole heille sopivaa ratkaisua, he kehittävät sellaisen itse, toteaa Lajitin-hankkeen projektipäällikkö Helen Reijonen.

Kodin lajitteluratkaisujen toimivuus ei siis välttämättä suoraan vaikuta ihmisten kierrätysinnokkuuteen.

– Näin suoraa johtopäätöstä ei voi kuitenkaan vetää, sillä paljon on ihmisiä, joille helppoudella on iso merkitys. Eli jos lajittelu ja kierrättäminen saadaan erilaisten ratkaisujen kautta helpommaksi, kuluttajat tarttuvat toimeen paremmin, Reijonen toteaa.

Asiaan vihkiytyneet ja lajittelusta tosissaan innostuneet saattavat viedä kodin lajitteluratkaisut vielä astetta pidemmälle:

– Ihmiset ostavat tuotteita ja kalusteita ja tuunaavat ne itselleen sopiviksi lajittelupisteiksi. He voivat myös välittää kuvia tuunauksistaan somessa, jolloin muutkin voivat saada niistä hyvää inspiraatiota itselleen, kertoo Lajitin-hankkeen kehittämisasiantuntija Henna Kokkonen.

Teksti: Saara Pakaslahti
Kuva: Dreamstime