Taajamissa kotipihalle harvemmin johtaa muutamaa metriä pidempää tietä, mutta haja-asutusalueilla ja mökkiseuduilla pihatiet saattavat vaatia jo hieman kunnossapitoa. Tärkeintä on huolehtia tien kuivatuksesta, jotta vesi ei pääse rapauttamaan tierunkoa.

Talven aikana routa ruhjoo vanhaa pihatietä, ja keväällä sulavat lumet jättävät sen pinnalle suuria lammikoita, joista muodostuu yhtä lailla suuria kuoppia. Kesällä puolestaan rankat kaatosateet tekevät tiestä suorastaan Niilin pienoismallin. 

Huonokuntoista pihatietä ajellessa etananvauhti onkin usein osuva arvio ajonopeudesta. Kieli keskellä suuta autoaan luotsaava kuski kuuntelee samalla korva tarkkana, ylettyikö se suurempi kivi sittenkin riipimään auton pohjaa?

Suomen Tieyhdistys ry:n erityisasiantuntija, DI Jaakko Rahja kertoo nimenomaan veden aiheuttavan tien rapautumista. Jos pihatien kunnossapidossa haluaa siis päästä halvalla, kannattaa huolehtia tien kuivatuksesta. Erityisen tärkeää on saada hulevedet ohjattua pois tieltä: jos tierunko on märkä ja tiellä ajetaan raskailla ajoneuvoilla, siitä tulee ajan mittaan pehmeä ja sen kantavuus ei riitä.

Routa ja hulevedet vaurioittavat tietä

Jaakko Rahja toteaa pihatien talvihoidon olevan yleensä ongelmatonta: onhan se pääasiassa lumen poistamista talvisaikaan, jotta tiellä päästään kulkemaan. Esimerkiksi keväisin on kuitenkin mietittävä, miten lumien sulamisvedet vaikuttavat tiehen. Paljon riippuu myös siitä, millaista pohjamaata tien alla on.

Pihateiden ongelmat liittyvät Rahjan mukaan usein juuri tuollaisiin taustatekijöihin. Hän kertoo esimerkiksi oman kotinsa pihatien sijaitsevan rinteessä:

– Meillä ongelmana ovat kevään sulamisvedet ja miten ne syövyttävät tietä. Rankat kesäsateetkin saattavat viedä kulutuskerrosta mennessään, kun on tällainen rinnepaikka.

Jos tie sijaitsee savipohjan päällä, siihen voi tulla tasaisellakin maastolla ajan mittaan vaurioita, jotka on hoidettava kuntoon. Rahja kertoo savimaalla tapahtuvan tyypillisesti ainakin kaksi ilmiötä:

– Kiviainesmurske, joka on tien pinnassa, ikään kuin painuu saven läpi ja savi nousee pintaan. Pinnasta tulee savinen ja jopa liukas.

Myös routa saattaa nostaa tien pintaan maakiviä, aiheuttaa epätasaisuutta tai paikoitellen nostaa tien pintaa jopa niin paljon, että se haittaa tiellä kulkemista tai sen kolaamista. 

– Routa muutenkin liikuttaa tierunkoa, jolloin tielle tulee painumia, Rahja huomauttaa.

Raskas liikenne vaatii tieltä kantavuutta

Vaikka itse ei ajelisikaan pihatiellä henkilöautoa järeämmällä kulkupelillä, pihalla käy todennäköisesti ainakin jätteenkeräysauto. Jos hulevedet ovat pehmentäneet jo tietä, eikä sen kantavuus ole häävi, raskas liikenne painaa ja levittää tietä entisestään, ja sen reunat saattavat ajan myötä pettää. 

– Jos pihatietä ei hoideta tarpeeksi ja siinä on vähänkään raskasta liikennettä, ajaminen painaa tiehen urat, ja tien pinnasta katoaa oikea muoto, joka siinä pitäisi olla, Jaakko Rahja kertoo.

Tien keskikohdan tulisi olla sen reunoja korkeammalla, jotta hulevedet valuisivat tien sivuille eivätkä lammikoituisi tielle. Kun tien ajoura on ajan saatossa painunut matalammalle ja sen reunoihin on muodostunut reunapalteet, tiestä tulee kuitenkin miltei kaukalo, josta vesi ei pääse virtaamaan pois. Sen seurauksena vesi jää seisomaan tielle lammikoina tai virtaa pitkin tietä, jolloin se vie herkästi mennessään tien pintakerrosta.

Kelirikko voi vaatia perusteellisen kunnostuksen

Myös kelirikko on tyypillinen pihateiden ongelma keväisin. Jos se pehmentää tien niin pahasti, ettei tietä pitkin pysty enää ajamaan kunnolla, perusteellisempi kunnostus voi Rahjan mukaan tulla kysymykseen. Riippuu aivan tapauksesta, lisätäänkö tien päälle silloin vain uutta kiviainesta vai joudutaanko ensin kaivamaan pois vanhaa tienpintaa. 

– Normaalitapauksessa tielle laitetaan suodatinkangas ja siihen päälle ensin kerros karkeampaa kiviainesta, vaikka 20 senttiä tai enemmänkin. Sitten pintaan viitisen tai vaikka kymmenenkin senttiä karkeusasteeltaan 0–12 mm kulutuskerrosta.

Jos tien pohja on savinen, suodatinkankaan tehtävä on estää kiviaineksen uppoaminen maapohjaan.

Rahja muistuttaa, että samalla tulisi perata auki sivuojat. Jos jokin tierumpukin pitää vaihtaa, se kannattaa tehdä myös samassa yhteydessä. 

Sorateillä tuttua tien lanaamista eli tasoittamista ei Rahjan mukaan juuri tehdä lyhyemmillä pihateillä. Hän kuitenkin huomauttaa, että lanan tulisi olla mielellään säädettävä eikä vain tasainen levy, jotta ajopinnan kaltevuus säilyisi vielä lanaamisen jälkeenkin. 

Lanaaminen tulisi myös tehdä aina syvimmän montun pohjaa myöten – muuten samaan kohtaan muodostuu pian vain uusi monttu. Tämä edellyttää kuitenkin, että tiessä on vielä jotain, mitä lanata:

– Tietä lanataan, vaikka sen pinnassa ei ole kulutuskerrosta. Seuraus on, että revitään vain maakiviä irti, ja sehän vaurioittaa tien runkoa, varoittaa Rahja.

Tie kaipaa ajoittain lisää mursketta

– Aika ei tietä paranna. Tie ei tule ajan saatossa itsestään kuntoon vain odottelemalla, Jaakko Rahja toteaa.

Tielle tulisikin aika ajoin levittää ainakin lisää mursketta. Murskeen laatu puolestaan määräytyy sen mukaan, minkä tyyppisestä tiestä on kyse. Esimerkiksi pihatielle, jolla sekä kävellään että ajetaan autolla, Rahja suosittelee mursketta, jonka raekoko on 0–12 mm, eli suurimmat kivipartikkelit ovat halkaisijaltaan 1,2 senttimetriä. Murskeen hienompi kiviaines menee isompien kivipartikkeleiden väleihin, jolloin tien pinnasta tulee tasainen.

Rahja kertoo oman pihatiensä olevan vain vajaat sata metriä pitkä, eikä kovin raskaassa käytössä. 

– Tie oli kuitenkin vähän jo painunut ja siinä rupesi olemaan kaukalomaisuutta. 

Tänä vuonna tielle lisättiinkin mursketta, jotta sen keskikohdasta tuli taas reunoja korkeampi. Murskekuorma kipattiin kuorma-auton lavalta mattona tielle, jonka jälkeen Rahja levitti ja tiivisti murskeen itse. Lisäksi hän hankki tien tasoittamista varten rautakaupasta kolme 20 kilon suolasäkkiä.

– Levitin tielle ihan käsipelillä suolaa säkistä ja ajoin sitten autolla siinä edestakaisin, jolloin tien pinta tiivistyi auton painosta.

Murskeelle levitetyn suolan tehtävänä on kerätä kosteutta ilmasta. Rahja huomauttaa, että jos murske ei ole tiivistysvaiheessa kosteaa, se ei tiivisty kunnolla. 

– Tiestä tuli todella hyväpintainen, melkein kuin asfalttitie, hän kehuu ja arvioi tekevänsä saman toimenpiteen uudelleen taas noin 4–5 vuoden päästä.

Rumpu auttaa tien kuivatuksessa

Tierummulla on tärkeä rooli hulevesien johtamisessa pois tieltä ja tien kuivatuksessa. Rumpujen ongelmat ilmenevätkin Jaakko Rahjan mukaan usein keväällä lumien sulaessa tai rankkasateiden aikaan. 

Jos rumpu on tukossa edes osittain, hulevedet eivät pääse virtaamaan, vaan jäävät lainehtimaan tielle ja seisomaan ojiin. Vesi tunkeutuu sitten tierakenteeseen, pehmentää ja vaurioittaa sitä, aiheuttaen muun muassa kuoppia ja tien painumista.

– Sademäärät näyttää olevan kasvamaan päin, hän huomauttaa ja suositteleekin vaihtamaan vanhan rummun halkaisijaltaan astetta suurempaan, kun se tulee ajankohtaiseksi.

Vähänkin uudemmat rummut ovat tavallisesti muoviputkia, jotka joustavat, vaikka routa liikuttelisi maata. Vanhoissa betoniputkissa on Rahjan mukaan ongelmana, että metrin pätkistä ladottu rumpuputki saattaa maan eläessä aueta saumakohdasta, jolloin rumpuun pääsee maa-ainesta ja se tukkiutuu.

– Toinen yleinen ongelma on, että rummut ovat liian lyhyitä. Tie tahtoo levitä, kun se painuu, ja silloin rumpujen päät menevät tukkoon. 

Rahja kehottaakin kurkkaamaan ajoittain rummun sisään ja tarkistamaan, onko se tukkeutunut. 

– Minullakin on muuten riittävän pitkä rumpu, mutta silloin tällöin aukaisen sitä vähän jollain pitkällä kepakolla.

Umpeen jäätynyt rumpu voi tulvia tielle

Rahja huomauttaa, että kun kyseessä on pihatie, kiinteistön omistaja tietää yleensä jo sen ongelmakohdat: esimerkiksi vetääkö jokin rumpu vai ei, ja tarvitseeko jäätymiselle herkkää rumpua sulatella.

– Keväällä, kun lunta on vielä paljon, on haastavaa löytää rummun pää. Kun sen merkitsee aurauskepillä, sen pystyy löytämään ja sulattamaan, jos rumpu on aivan jäässä ja vesi seisoo sen takia tiellä, hän vinkkaa.

Umpeen jäätyneeseen rumpuun ei auta välttämättä muu kuin höyrysulatus. Rahja toteaa, että sellaisia laitteita harvalla on kuitenkaan kotonaan, mutta palvelua saa hankittua alan toimijoilta. Jotkut saattavat myös sijoittaa rumpuun sähkövastuksen, jota lämmittämällä rumpu voidaan sulattaa auki.

– Sellaisiakin konsteja on, että rummun sisälle laitetaan pieniä muoviputkia, ja niiden päät nostetaan molemmilta puolilta ylös, hän mainitsee.

Jos rumpu sitten keväällä jäätyy umpeen, putkeen lasketaan kuumaa vettä:

– Se sulattaa reiän jäähän ja kevätvesi lähtee sitten virtaamaan ja sulattaa rummun auki. 

Jos jokin rumpu on tunnetusti jäätymisherkkä, Rahja kehottaa kuitenkin miettimään jo etukäteen, mitä asialle voisi tehdä. Yksi ratkaisu on vaihtaa vanhan rummun tilalle suurempi. Kun rumpu on riittävän pitkä, maa-aines ei pääse tukkimaan sitä ja edistämään jäätymistä. 

– Ja jos rumpu on halkaisijaltaan isompi, se ei jäädy niin herkästi, hän lisää. 

Lähteet: Suomen Tieyhdistys ry: Yksityistien kunnossapito, 2012. 

Teksti: Mari Pihlajaniemi

Kuva: Jaakko Rahja