Sisäilman korkea radonpitoisuus on erityisesti suomalaisten huoli, mutta rakennuksen alla vaanivaan uhkaan tehoavat lopulta yksinkertaiset keinot. 

Radon on pelottava sana, johon yhdistyvät mielikuvat ydinsäteilystä, uraanijätteestä, syöpäsairauksista ja hallitsemattomasta vaaran tunteesta. Radon on väritön, hajuton ja mauton kaasu, jota emme voi itse havaita, mutta jota erityisesti Suomen uraanipitoinen maaperä on huokunut aina ja tulee huokumaan jatkossakin. 

–  Keski-Euroopan vuoristoseudulla ja Norjassa on yksittäisiä alueita, joissa säteily on voimakkaampaa kuin meillä, joten radonin maksimipitoisuudessa emme yllä kärkeen, mutta keskimäärin rakennuksissa mitattavissa arvoissa olemme kyllä kärkipäässä, kertoo ylitarkastaja Olli Holmgren Säteilyturvakeskuksesta.

Syy löytyy sekä Suomen uraanipitoisesta graniittisesta kallioperästä että jääkauden muodostamista soraharjuista, joiden huokoisessa rakenteessa radon pääsee helposti liikkumaan. Korkeimpia radonarvoja mitataan yleensä soraharjujen alueella, mutta Holmgrenin mukaan arvot voivat olla korkeita paikallisesti missä päin tahansa. Radonpitoisuus sisäilmassa voi nousta esimerkiksi rakennusteknisistä syistä.

– Meillä Suomessa on tapana rakentaa maavarainen laatta eikä kellarikerrosta. Lisäksi kylmä ilmasto vaatii mahdollisimman tiivistä rakentamista. On mahdollista, että kun rakennukset tehdään yhä tiiviimmiksi, radonarvot alkavat nousta sellaisellakin alueella, jossa radonia esiintyy vähän, kuten Pohjanmaalla. Siksi Säteilyturvakeskus suosittaa radonmittauksia kaikkialla maassa, Holmgren painottaa.

Hengittävä talo on turvallisin

Suomalaisten on osattava elää radonin kanssa, koska vaihtoehtoja ei ole. Pelätä ei tarvitse, koska nykyään radon osataan torjua suhteellisen helpoin menetelmin sekä vanhoissa että uusissa rakennuksissa.

Ennen 1970-lukua ei tiedetty, että maa voi itsessään tuottaa radioaktiivista säteilyä. Siksi asiaan ei ymmärretty kiinnittää huomiota talojen rakentamisessa. Toisaalta entistajan rakennustekniikka suosi luonnollista radonin poistumaa. Esimerkiksi vanhat hirsitalot on rakennettu kivijalalle, jolloin talon alla on maapohjainen ryömintätila, ja alusta tuulettuu rakojen ja ”kissanluukkujen” kautta. Tosin jos aukot tiivistetään tiukasti talven ajaksi, radonin kulkeutuminen sisälle helpottuu, sillä näissä rakennuksissa alapohja ei ole aina tarpeeksi tiivis.

1950-luvulla ja sitä ennen rakennetuissa omakotitaloissa rakennusmateriaalit ovat olleet radonturvallisempia kuin myöhemmillä vuosikymmenillä. Radon kerääntyy kapillaarikatkokerrokseen, jossa vielä 1900-luvun puolivälissä käytettiin hienojakoista hiekkaa, joka estää tehokkaasti radonin liikkumista. Myöhemmin käytetyt karkea sepeli ja kevytsoraharkot eivät pysty samaan. Vanhoja rakennuksia suojaa myös niin sanottu hallitsematon ilmanvaihto, toisin sanoen ne ovat usein tarpeeksi hataria, jotta ilma pääsee virtaamaan riittävästi. Samasta syystä hyvin vanhat hirsitalot homehtuvat harvoin, vaikka niissä olisi ollut kosteusvaurioita.

– 1980-luvun taloissa, jotka edellisen vuosikymmenen energiakriisin opettamina rakennettiin entistä tiiviimmiksi, mitataan edelleen keskimäärin korkeimmat radonarvot, Olli Holmgren kertoo.

Vanha rakennus, jonka läpi ilma virtaa vapaasti, ei ole energiatehokas, mutta radonin suhteen se on turvallisempi, kuin umpinaiseksi paketiksi rakennettu mutta pohjan rakenteiden kautta vuotava 80-lukulainen talo.  

Nykyaikaisessa omakotirakentamisessa on mahdollista ottaa huomioon asian molemmat puolet. Sääntö on, että hyvin hengittävä talo, minkä ikäinen tahansa, on turvallisin.

– Rakennuksen täytyy tietysti olla niin tiivis kuin mahdollista, ja ilmanvaihto pitää suunnitella ohjeiden mukaisesti. Rakennustekniset ratkaisut ja rakennusmateriaalien valinta kannattaa tehdä jo lähtökohtaisesti sitä ajatellen, Holmgren neuvoo. 

Radonputkisto on nykyaikaa

Omakotitalon suunnittelu aloitetaan tontin valinnalla, mutta radonia ei kannata mittauttaa maaperästä. Se on kallista, eikä tulos kuitenkaan välttämättä kerro mitään olennaista rakentamisen kannalta. Olli Holmgren sanoo, että järkevintä on suunnitella radonin poisto tulevasta rakennuksesta valmiiksi mahdollisimman hyvin keinoin. Useiden kuntien rakennustoimi edellyttääkin nykyään sitä.

Uuteen rakennukseen tehdään radonputkisto rakennuksen alle tavallisesta muovisesta salaojaputkesta, ja poistoilmaa varten vedetään putki katolle. Järjestelmästä on hyötyä muidenkin sisäilman epäpuhtauksien sekä kosteuden poistamisessa. Tämä yksinkertainen ratkaisu riittää useimmiten, ja jos se ei riitä, jää mahdollisuus asentaa katolle tulevan putken päähän huippuimuri. Holmgren muistuttaa, että on tärkeää tehdä uuden talon radonmittaus heti ensimmäisen vuoden aikana rakennuksen valmistumisesta, koska silloin liian korkea radonarvo oikeuttaa takuukorjaukseen. 

Voisi luulla, että hyvin toteutettu alapohjan tiivistys ja poistojärjestelmä puhaltaisivat talon radonmurheet kerralla pois, mutta aivan niin helppoa se ei ole. Holmgrenin mukaan radonarvot kannattaisi mittauttaa silloin tällöin, esimerkiksi 5 vuoden kuluttua talon valmistumisesta ja sen jälkeen noin 10 vuoden välein.

– Sanoisin, että noin 95 prosentissa tapauksista radonin torjunta toimii hyvin. Mutta on myös sellaisia riskitekijöitä, että laattaan tai rakenteisiin saattaa maan liikahtelun seurauksena tulla halkeamia, tai rakennusmateriaalit, kuten erilaiset tiivistysmassat, haurastuvat ajan mittaan. Niitä ei oikeastaan voi ennakoida, varsinkaan, kun radonin poistosta ja kaikista siihen vaikuttavista tekijöistä ei vielä ole olemassa pitkäaikaista tutkimustietoa, hän muistuttaa.

Imuri vai kaivo?

Vanhan rakennuksen radonarvoja alennetaan periaatteessa samoin kuin uudenkin, eli rakentamalla järjestelmä joka tavalla tai toisella imee vaarallisen kaasun rakennuksen alta pois. 

Radonkaivo on monelle tuttu termi; menetelmä on varmatoiminen, mutta se sopii ainoastaan hiekka- ja soraharjuille rakennettuihin taloihin. Kaivo tarkoittaa 4–5 metriä syvää kuoppaa, joka kaivetaan mahdollisimman lähelle rakennusta. Siitä vedetään laatan alle putki, jonka kautta imetään ilmaa ulos. Radonkaivo on ollut hyväksi havaittu ratkaisu monissa rivitaloissa. Radonimuri puolestaan toimii samalla periaatteella kuin uusien talojen radonputkisto, ja se sopii mihin rakennukseen tahansa. Rakennuksen alle kaivetaan joko lattian läpi tai ulkoa päin 20–30 litran vetoinen imupiste, josta tuodaan putki läpivientinä katolle tai sokkelin kautta ulos. Katolle asennetaan huippuimuri, sokkelin läpi tuotuun putkeen yleensä seinustalle asennettava kanavapuhallin. 

Vanhan talon radonarvoja voi alentaa myös lisäämällä korvausilmaventtiilejä ja parantamalla lattian ja seinän välisen raon sekä läpivientien tiivistystä. Koneellisen ilmastoinnin aiheuttama alipaine on yleinen radonpitoisuutta nostava tekijä, joten vanhat ilmastointijärjestelmät on hyvä tarkistaa ja huoltaa.

Vanhaan taloon tehtävä radonkorjaus tulee huomattavasti kalliimmaksi, kuin rakennettavan talon putkisto. Hinta on pienimmälläänkin muutamia tuhansia euroja. Toistaiseksi niihin ei ole saatavissa erillistä yhteiskunnan tukea, mutta verotuksessa tehtävään kotitalousvähennykseen ne kelpaavat. 

Radon-muistilista omakotitaloon

• Radon on radioaktiivinen jalokaasu, jota ei voi havaita aistinvaraisesti, ja joka aiheuttaa keuhkosyöpää. Radonia kulkeutuu sisäilmaan ilmavirtausten mukana maaperästä talon rakenteiden kautta. Sen olemassaolon ja määrän voi todeta vain mittauksella.

• Radonmittaukset ovat tarpeen kaikkialla Suomessa, vaikka radonmäärät maaperässä vaihtelevat alueittain.

• Radonmittauksia valvoo ja luotettavaa tietoa radonista antaa Säteilyturvakeskus. Mittaus toteutetaan Säteilyturvakeskuksen hyväksymillä mittauspurkeilla, joita pidetään tilassa vähintään kaksi kuukautta. Purkkien määrä riippuu kiinteistön neliömäärästä. Purkkien palautuksen jälkeen vastauksen saa sähköpostitse noin kuukaudessa.

• Radonarvoa ei kannata yrittää mitata tontin maaperästä ennen rakentamista. Radonin poistoon rakennuksen sisätiloista on hyvä varautua joka tapauksessa. 

• Asunnoissa ja muissa kiinteistöissä, joissa oleskellaan pysyvästi, radonpitoisuuden viitearvo on 300 Bq/m3. Jos tämä arvo ylittyy, Säteilyturvakeskus suosittelee radonkorjausta. Uuden asunnon raja-arvo on 200 Bq/m³. Sen ylittyessä korjaustoimet on tehtävä takuukorjauksena.

• Vanhoihin rakennuksiin voidaan radonkaasun torjumiseksi asentaa radonimuri tai kaivaa radonkaivo. Imurin hintahaarukka on noin 3000-5000 euroa, kaivo on sitä kalliimpi. 

• Uusiin omakotitaloihin radonputkisto asennetaan tavallisesti jo rakentamisvaiheessa. Kulut ovat muutamia satoja euroja.

• Mikään radonia torjuva järjestelmä ei ole niin varma, että mittaukset voisi unohtaa. 

• Rakennuksen mahdollinen liikahtelu ja rakennusmateriaalien haurastuminen voivat aiheuttaa uusia radonvuotoja. Tästä syystä säännöllistä 5-10 vuoden välein tapahtuvaa mittausta suositellaan kaikenikäisiin rakennuksiin. 

Teksti: Ulla Sirén
Kuva: Dreamstime