Taloja ja tarinoita

Tämän vuoden Asuntomessut järjestetään Hyvinkään Metsäkaltevaan nousevalla uudella asuntoalueella 12. heinäkuuta–11. elokuuta. Talojen ja asukkaiden tarinat ovat messuilla järjestelmällisesti esillä nyt ensimmäistä kertaa.

Hyvinkään kaupungin puisto-osasto on suunnitellut messuille monimuotoiset puisto- ja viheralueet, joiden rakentaminen on tässä kuvassa vielä alkutekijöissään. Kuva: Suomen Asuntomessut / Antero Tenhunen


Kaikki asuinrakennukset rakennetaan ihmisiä varten. Ihmisillä on yksilöllisiä tarpeita ja motiiveja, jotka vaikuttavat rakentamiseen. Perheen elämäntyyli näkyy tila- ja sisusratkaisuissa sekä teknisissä valinnoissa.

Tämänvuotisilla Asuntomessuilla jokaiseen taloon liittyy tarina, joka taustoittaa näitä motiiveja. Kaikki taloihin liittyvät ratkaisut lämmitysmuodon valinnasta huoneiden kokoonpanoon pyritään kertomaan perheiden näkökulmasta ja lähtökohdista käsin.

Tarinat voi lukea messuluettelosta. Ne ovat nähtävillä myös kohteissa, joissa on lämmitysmuodon, pinta-alan ja muut perustiedot sisältävän niin sanotun talotaulun lisäksi nyt myös tarinataulu.

– Tähän asti Asuntomessuilla ei ole julkaistu taustalla olevia tavoitteita ja tarpeita, joiden perusteella perhe on rakentanut talon itselleen. Kuluttaja on mennyt taloon sisään ja katsellut, että tämmöinen tämä nyt on, mutta hänen on ollut vaikea arvioida, minkä tyyppiselle perheelle talo on suunniteltu ja onko se tarkoitukseensa hyvä, sanoo Suomen Asuntomessujen markkinointi- ja viestintäjohtaja Kari Salmi.

Lapsiperhe vai eläkeläispari?

Lapsiperheen ja eläkeläispariskunnan tarpeet ovat erilaiset. Talon toimivuudesta on vaikea sanoa juuta tai jaata, jos ei tiedä, mihin taloa käytetään.

– Moni perhe haluaa harrastustensa tai elämäntilanteensa vuoksi jotain erityisratkaisuja, jotka eivät ole toiselle perheelle tärkeitä. Tarinoiden ansiosta messukävijät ymmärtävät valittuja ratkaisuja syvällisemmin. Kun kävelee taloon ja tietää, että se on tehty viisihenkiselle, urheilulliselle perheelle, jolla on koira, sitä pystyy arvioimaan suhteessa tarkoitukseensa, taustoittaa Salmi.

Useimmat tarinat ovat talon oikeiden asukkaiden. Joissakin kohteissa asukkaiden yksityisyyden vuoksi tarinat ovat kuvitteellisia, mutta kuitenkin kohteeseen todenmukaisesti sopivia.

Tänäkin vuonna kaupunkiasumista luonnon helmassa

Metsäkaltevan alue sijaitsee sadan metrin korkeudessa männikköisessä harjumaastossa. Siellä on helposti aistittavissa Hyvinkään historiasta kuuluisan vuoristoilman virkistävä vaikutus ja hengittämisen keveys.

Messualue sijoittuu loivasti lounaaseen laskevaan pienimuotoisesti vaihtelevaan rinteeseen, joka aurinkoisina päivinä suorastaan kylpee valossa. Suurin osa tonteista rajoittuu joltain osin ympäröiviin puistoihin ja näin pihoilla on mahdollisuus myös yksityiseen, suojattuun oleskeluun. Lounaisrinteen tonteilta avautuu vehreä panoraama alas Vantaanjokilaaksoon.

Hiihtoladut ja metsäraitit alkavat kotikynnykseltä ja 46  000 asukkaan kaupungin keskustapalvelut ovat pyöräilymatkan päässä. Viereinen 25-tie vie suoraan Hankoon ja Porvooseen, moottoritie Helsinkiin ja Tampereelle.

Alue muistuttaa melko paljon viimevuotista asuntomessualuetta, Tampereen Vuoresta. Kumpikin on luonnonläheinen alue lähellä keskustaa ja ero syntyy lähinnä mittakaavasta. Tampere on Hyvinkäätä suurempi ja vastaavasti myös Vuoreksen etäisyys kaupungista on suurempi kuin vain 3,5 kilometrin päässä Hyvinkään ydinkeskustasta etelään sijaitsevan Metsäkaltevan.

Hyvinkään kasvihistoriaa ja japanilainen puutarha

Hyvinkään puisto-osasto on suunnitellut kaupunginpuutarhuri Terhi Parkkali-Reskolan johdolla messualueen monimuotoiset puisto- ja viheralueet. Keskuspuisto kattaa hyvinkääläisten, historiallisten koristekasvien alueen sekä japanilaisen puutarhan puroineen. Alueella on myös lasten leikkialue, urheilukenttä, ulkoauditorio ja parkour-rata.

Puisto-osasto on ottanut talteen palan hyvinkääläistä koristekasvihistoriaa. Osa vanhan VR:n keskuspuutarhan kasveja vihreyttää yhä kaupungin keskustaa, ja nyt ne kokevat renessanssin päästessään messualueen uusille viheralueille. Hyvinkään nimikkokasvi, rautatienomenapuu, saa seuraa ainakin saksanpihlajasta, sinikuusamasta ja tuoksuherukasta.

Puistoyksikössä työskentelevä vihersuunnittelija Asiko Hashimoto on suunnitellut alueelle japanilaisen puutarhan. Puutarha on suunniteltu niin, että se on sopusoinnussa luonnon kanssa ja siellä voi viihtyä eri vuodenaikoina.

Puutarhan läpi virtaa japanilaisvaikutteinen, alueen omista erikokoisista kivistä rakennettu 130-metrinen hulevesiä hyödyntävä puro. Sen varrella on muiden muassa pergola ja penkkejä sekä japanilainen maja.

29 omakotitaloa

– Metsäkaltevan valmistuttua kokonaan vuoteen 2030 mennessä alueella asuu 5000 asukasta.

– Messualueen koko on 20 hehtaaria.

– Esillä on yhteensä 33 kohdetta: 29 omakotitaloa, tuotetalo, savusauna, merikontti ja PiiriHouse.

– Omakotitaloista 18 on rakennettu puusta, 8 kivestä ja 3 hirrestä.

– Pienin koti on 97, suurin 270 neliötä.

– Tonttien koot ovat 800–1200 neliötä ja tonttihinnat 36 000–67 000 euroa

– 12 kohteessa lämmitysmuotona maalämpö, 14:ssä kaukolämpö.

Liput 19 €

– Messut ovat avoinna 12.7.–11.8.2013 joka päivä kello 10–18.

– Aikuisten liput maksavat 19 €, 7–15-vuotiaiden lasten 10 €, opiskelijoiden, eläkeläisten, invalidien ja varusmiesten 15 €. 2 aikuisen ja 7–15-vuotiaiden lasten perhelippu 38 €.

– Alueelle kulkee Hyvinkään rautatieasemalta ilmainen messubussi.

– Pysäköinti bussikuljetuksineen 9 €/auto messualueelta ostettuna, 10 €/auto pysäköintialueelta ostettuna. Moottoripyörien pysäköinti 9 €, hinta sisältää varustesäilytyksen.