1940-luvulla rakennettu kyläkauppa remontoitiin vaivaa kaihtamatta tunnelmalliseksi kodiksi. Vanhaan rakennukseen saa uppoamaan niin aikaa kuin rahaakin, mutta saa senkin edestä tunnelmaa ja tarinoita.

Salpausselän harjulla, aivan Kouvolan ja Luumäen välisen rajan tuntumassa sijaitsee vanha osuuskauppa, jonka pitkään historiaan on mahtunut monenlaista. Vaikka valtatie 6 kulkee melkein vierestä, on rakennus mukavasti omassa rauhassaan vihreissä maisemissa. Neuvontainsinööri Timo Jokela ihastui jo parhaat päivänsä nähneeseen kyläkauppaan ja hankki sen vaimonsa kanssa heidän yhteiseksi kodikseen. Rakennusmestarin ammattitaidolla remontoidussa talossa on vietetty sittemmin perheen kesken niin häitä kuin ristiäisiäkin. Perihämäläinen Jokela muutti Kouvolaan rakkauden perässä. Aluksi yhteiseloa vietettiin vaimokokelaan rivitaloasunnossa, mutta yhteisen kodin hankkiminen tuli väistämättä ajankohtaiseksi.

– Mehän kierrettiin sitten täällä Kymenlaaksossa vanhoja taloja paljonkin. Mutta jotenkin tuntui tuskastuttavalta, kun vanhoista taloista pyydettiin vielä 50 000 euroa hintaa, vaikka ne minun silmiin nähden olivat ihan mörskiä.

Jokelan haaveissa oli kuitenkin löytää kunnostettavaksi vanha talo, jossa olisi ennen kaikkea tilaa. Sellaista ei tuosta vain tullutkaan vastaan.

– Vaimo jo tuskastui, kun kierrettiin ja olin aina vain ei ja ei, hän naurahtaa.

Vanha osuuskauppa on täynnä historiaa

Vanha kyläkauppa oli tuolloin ollut jo koko kesän myynnissä, ja Jokela oli huomannut sen myynti-ilmoituksen lehteä lukiessaan. Hän kuitenkin ajatteli kaupan sijaitsevan liian vilkkaalla paikalla kylänraitilla, eikä sellainen ollut hänen mieleensä. Eräänä lauantaina he päättivät kuitenkin käydä katsomassa taloa. Onnekkaasti sen hetkinen omistaja sattui olemaan paikalla, ja kyläkauppaan päästiin tutustumaan sisältä käsin.

– Kun astuttiin sisälle, ensimmäinen reaktio oli, että bingo! Se on tässä. Sitten tuli hirveä hätä, että tämä täytyy saada, muistelee Jokela.

Kaupat tehtiinkin jo seuraavana perjantaina. Vuonna 1946 rakennettu talo oli toiminut Kaipiaisten Osuuskaupan sivumyymälänä vain 15 vuotta. Kauppatoiminta päättyi, kun valtatie 6 rakennettiin lähistölle vuonna 1961. Sen jälkeen rakennus oli ollut lähinnä asuinkäytössä ja sittemmin kesämökkinä.

– Ei se ollut ihan koko aikaa ollut kylmiltään, vaan kesämökkikäytössä jostain 1980-luvulta siihen meidän ostohetkeen asti, kertoo Jokela.

Ensimmäisen talven aikana hän selvitti kaupan historiaa perusteellisesti:

– Sain Mikkelin maakunta-arkistosta jopa kuvia ja muuta tietoa ja sain tietää entisiä kauppiaitakin. Se oli mielenkiintoista puuhaa.

Ensimmäisenä lämmitys kuntoon

Kun kaupat oli tehty, alkoi perusteellinen suunnittelu ja remontointi, jossa vierähti ensimmäinen talvi.

– Talo myytiin irtaimistoineen, täällä oli ihan kaikki liinavaatteista ja polttopuista alkaen, kehuu Jokela.

Talossa oli tuolloin lämmitystä varten kuusi tulisijaa: pönttöuuneja, kaksi hellaa ja pari kamiinaa, Porin Matti ja Timo-Uuni, joka on Jokelan mukaan ”karvalakkimalli” Porin Matista. Ensimmäisenä talvena niiden sytyttelyssä saattoi vierähtää tunti ennen kuin kaikki toimi ja talo lämpeni.

– Ensin hommattiin kaksi ilmalämpöpumppua, että saatiin peruslämmöt, kertoo Jokela.

Talven 2010 aikana hän myös lämpöeristi talon yläpohjaa ja lisäsi sinne yli 80 kuutiota eristettä, eli noin 30–40 sentin lisäkerroksen vanhojen purujen päälle. Lämmintä asuintilaa on talossa nyt kaikkiaan 240 neliön edestä.

– Kun lämpö saatiin pysymään talossa, vaimo sanoi, että muutetaan tänne heti asumaan. Ei nyt ihan heti, mutta huhtikuussa 2010 muutettiin.

Taloon ei tullut tuolloin edes juoksevaa vettä. Itse asiassa vesiä ja viemäröintejä ei ollut koskaan ollutkaan, vain ulkohuussi. Varastosta löytyi vanha pulsaattoripesukone, jolla vaimo pesi pyykit saunalla vanhaan tyyliin.

Vain talon runko jäi ennalleen

Vaikka kyseessä oli remontti, se edellytti rakennusluvan hankkimista, sillä vanha osuuskauppa kaipasi perusteellista korjausta. Periaatteessa ennalleen jäi Jokelan mukaan vain rakennuksen runko.

– Sähköt, LVI, kaikki muu meni uusiksi. Suunnittelin ja piirsin lupakuvat ja pistin rakennuslupa-anomuksen keväällä menemään.

Koska taloon ei ollut aiemmin tullut edes juoksevaa vettä, hän teki sinne uudet kosteat tilat alusta pitäen.

– WC ja suihkutilat tulivat talon toiseen päähän, niin sieltä piti kaikki aukaista ja repiä pois. Vuoden 2010 juhannuksena oli sitten vedet ja vessat sisällä.

Rakennusluvan saaminen edellytti kunnollista jätevesijärjestelmää. Käytössä on nyt kaksi viemärijärjestelmää mustille ja harmaille jätevesille.

– Harmaat vedet menevät imeytyskenttään harjulle ja mustat vedet säiliöön, joka tyhjennetään muutaman kerran vuodessa, kertoo Jokela.

Remontin yhteydessä talon energiatehokkuutta parannettiin muun muassa lisälämmöneristyksillä ja uusilla ikkunoilla ja viidellä ulko-ovella. Lisäksi rakennuslupa vaati koneellisen ilmanvaihdon asentamisen.

– Ilmanvaihdossa on poistoilmalämpöpumppu, joka ottaa poistoilmasta lämmön talteen ja puhaltaa sen takaisin tulokanaviin, lisää Jokela.

Ilmanvaihtoa varten ullakolle piti kaivaa eristeen alle satakunta metriä kanavia. Kanavisto tuli vanhojen purujen päälle, eli osa Jokelan edellisenä talvena lisäeristeeksi asentamasta puhallusvillasta täytyikin kaivaa nyt työläästi pois.

– Se oli pölyistä hommaa, piti ostaa moottorimaski työtä varten. Meni kaksi viikkoa siihen, kun sen putkiston sinne tein. Koneen asentaminen oli helpompaa, ei muuta kuin töpseli seinään.

Uusiksi menivät myös katto ja julkisivu

Vesikatto oli aikoinaan vuotanut niin, että talossa näki edelleen, mistä vesi oli tullut sisään.

– Siellä oli seiniä lahovaurioitunut jopa lähestulkoon purkukuntoon, Timo Jokela kertoo.

Vaikka vanhaa kattoa oli aikoinaan paikattu, myös yläkerran purueristeistä erottui vielä selvästi vuotopaikat, ja Jokela joutui poistamaan kosteuden kovettamia puruja. Rakennus olikin kehnossa kunnossa aika lailla aina ulko-ovia myöten.

– Kaikkien ovien edustat olivat lahovaurioituneita, kun tässä ei ollut vesikouruja ja vesi oli tippunut betoniportaille ja roiskunut siitä seinille.

Kaikki huonoksi mennyt piti siis purkaa pois ja asentaa uutta tilalle. Jokela poisti muun muassa 500 neliömetriä vanhaa tiilikattoa, oikaisi sen ja asensi tilalle uuden. Myös julkisivuverhoukset purettiin ja uusittiin, ja samassa yhteydessä julkisivu lisälämmöneristettiin. Samalla jouduttiin jatkamaan räystäitä.

– Julkisivulautaa meni viisi kilometriä ja sen lisäksi räystäslautaa ynnä muuta sellaista, kaikkiaan yhteensä 7–8 kilometriä puutavaraa.

Silti talo oli Jokelan mielestä paremmassa kunnossa kuin mitä olisi voinut odottaa.

– Vanha talohan tämä on, sen kyllä tarkkanenäinen aistii. Olin varautunut kaikkien lattioidenkin aukaisemiseen ja purkamiseen.

Harjun päällä sijaitseva rakennus oli pysynyt kuitenkin melko kuivana. Entisessä kyläkaupassa on yhä alkuperäiset puiset lankkulattiat, jotka olivat vielä hyvässä kunnossa.

– Lakaisin lankut ja pistin niihin maalit päälle. Alapohjaan jäi jonkin verran painumia, mutta niitä saa olla.

Vanhan korjaaminen maksaa mansikoita

Rakennusalan ammattilaisena Timo Jokela teki itse suurimman osan remontista, apunaan toki putki- ja sähköasentajia. Vaikka hän tekikin mahdollisimman paljon itse, kustannukset olivat tuntuvat.

– Kaikki maksaa. Sähkötyötkin maksoivat ainakin 15 000 euroa kaikkinensa ja ilmanvaihto sellaiset 10 000 euroa.

Jokela huomauttaa, että jos kaikki työt olisi teetetty vieraalla, hintaa olisi ollut varmaankin tuplaten.

– Se rahamäärä, mitä on tähän laitettu, siinä ei pääse koskaan omilleen. Tämän pystyy sanomaan, että vanhan saneeraus maksaa yhtä paljon kuin uuden rakentaminen – tai enempikin.

Rahan lisäksi remonttiin upposi aikaa ja vaivaa. Jokela ei lähde erittelemään, mikä vaihe vanhan osuuskaupan remontissa työllisti eniten.

– Vedet ja viemärit tulivat juhannukseen mennessä. Se ei ollut kuin kuukauden rykäisy pihatöineen, kun ne olivat siinä, hän kertoo esimerkkinä ja lisää, että kaikki työvaiheet olivat omalla tavallaan työläitä, laitettiinpa sitten viisi kilometriä uutta lautaa julkisivuun tai purettiinpa pois 500 neliötä vanhaa kattoa.

Silti vanhassa remonttikuntoisessa talossa on oma viehätyksensä, puhumattakaan vuosikymmenten aikana kertyneistä tarinoista ja ainutlaatuisesta tunnelmasta.

– Tännehän jäi paljon vanhaa, ja vanhaa pitääkin säilyttää, toteaa Jokela.

Mukava yllätys oli esimerkiksi hieno vinolaudoitus, joka paljastui, kun salin seinältä purettiin pois vanhat osuuskaupan aikaiset hyllyt ja kalusteet.

Ammattilainen aina avuksi kunnostamiseen

Vanhasta osuuskaupasta on saatu uurastamisella nyt rakas koti. Mitä Timo Jokela sitten antaisi neuvoksi muille, jotka ovat kiinnostuneita vastaavasta remonttihankkeesta? Ensinnäkin hän painottaa, että ennen kuin ostaa vanhan talon, paikalle tulee pyytää ammattilainen katsomaan sitä – eikä hänen tapaansa vain ajaa paikalle ja todeta, että tämä on saatava.

– Ammattilainen näkee jo kun pihaan tulee, mikä on talotyyppi: onko se rintamiestalo, vuosisadan vaihteen hirsitalo tai 60-, 70- tai 80-luvun talo. Niissä on kaikissa omat omituisuutensa ja tyyppivikansa, jotka me ammattilaiset tiedämme.

Kokenut ammattilainen näkee vanhan talon todellisen kunnon usein jo päälle päin. Jokela on työskennellyt paljon vanhojen rakennusten parissa ja kertoo, että monta kauppaa on pistetty jäihin sen vuoksi, että hän on joutunut toteamaan, ettei rakennuksen kunnostaminen enää kannata. Vaikka innokkaan ostajan pettymys voi olla silloin suuri, tämä välttyy sentään vielä suuremmilta harmeilta.

– Ja kaikki remontit pitäisi suunnitella ensin mahdollisimman hyvin, hän lisää.

Vanhaa rakennusta remontoidessa yllätyksiä voi tulla väistämättä vastaan, mutta kunhan kaikki remontin vaiheet on suunniteltu jo valmiiksi, valmistakin tulee.

Teksti: Mari Pihlajaniemi
Kuva: Timo Jokela