Tampereen Hatanpäällä sijaitsee valaisinkorjaamo Pannuhuone. Yrityksen asiakkaille avoin tila on katosta lattiaan täynnä eri aikakausia ja tyylisuuntia edustavia valaisimia, niiden runkoja, kupuja ja muita osia. Kaiken tämän keskellä työskentelee rennolla otteella valaisinkorjaaja Reino Eliala.

Kysymykseen siitä, mikä vanhoissa valaisimissa viehättää, vuodesta 2000 saakka niiden korjaamiseen keskittynyt Reino Eliala vastaa empimättä ja osoittaa työhuoneensa täyttäviä aarteita.

– No, katso nyt näitä! Vanhat valaisimet kilpailevat aivan eri sarjassa kuin nykyiset. Uudet valaisimet ovat sellaisia, että niitä ei ole tehty korjattavaksi, vaan ne on kasattu liimalla kertakäyttömielessä.

Eliala kertoo saavansa vanhoja lamppuaarteita korjattavaksi runsaasti. Hän kertoo myös, että Suomessa ei kovinkaan montaa valaisinkorjaajaa ole. Valaisimia korjataan kuitenkin jonkin verran sähkö- ja kodinkoneliikkeissä.

– Tampereen seudulla lamppujaan korjauttamaan vieviä ihmisiä lähetetään kuitenkin usein minun pakeilleni. Vanhat valaisimet vaativat omat varaosansa ja työkalunsa. Ja jos kyse on antiikkivalaisimesta, niin eihän sellaista välttämättä asiaan perehtymätön uskalla edes korjata.

Kestää aikaa ja katsetta

Konkreettisesti vanhan ja uuden eron Elialan mukaan huomaa ainakin uustuotantoon tulleista kotimaisista designvalaisimista. Uustuotanto näyttää samalta kuin vanha, mutta käsituntumalla voidaan huomata ero muun muassa painossa; se, mikä ennen oli umpimessinkiä, on nyt alumiinia.

Eliala myös myy itse entisöimiään valaisimia. Hän on huomannut, että sisustuksesta kiinnostuneet ovat alkaneet kysellä vanhan tavaran perään yhä enemmän.

– Ihmiset ovat kyllästyneet uusiin valaisimiin. Se ainakin ärsyttää, että kaupoissa kaikki ovat saman näköisiä eivätkä ne kestä. Ja kun esimerkiksi kunnostetaan vanhaa taloa, eihän sinne edes sovi uusi lamppu, vaan valaisimen täytyy olla kodin tyylin mukainen.

Vanhan korjaamisessa nousee aina esiin kysymys siitä, onko se kannattavaa. Elialan mielestä kannattavuus on kiinni ihmisestä itsestään. Mutta jos omistaa lampun, josta pitää ja joka on kulkenut mukana vaikka lapsuudenkodista saakka, se kannattaa Elialan mukaan kyllä korjauttaa.

Mistään tuskin löytyy enää samanvertaista valaisinta.

Erikoisuuksia ja rumiluksia

Tällä hetkellä Elialalta kysellään ostomielessä eniten ns. rumiluksia. Naurahtaen entisöijä selittää:

– Mitä kummallisimmat teollisuusvalaisimet ovat nyt suurta huutoa. Kristallikruunut ovat toinen mitä nyt halutaan, sellaisiahan hankitaan näinä päivinä jopa vessaan.

Eliala tekee myös asiakkaan toiveen mukaisesti valaisimia aivan laidasta laitaan. Apuna hänellä on muiden muassa seppä, puuseppä, ompelija ja lasinpuhaltaja. Yhteistyön tuloksena on syntynyt heavy-baariin pääkallovalaisimia, joiden silmät hehkuvat punaisena ja suusta tulee savua. Myös mäkisuksista ja surffilaudasta on joskus tehty valaisimet. Tällä hetkellä käsittelyn alla ovat lypsykoneen utarekupit.

– Eräs karjahommista eläkkeelle jäänyt rouva halusi teettää itselleen muistoksi lypsykonelampun. Siinä jokaisen neljän suuttimen päähän tulee ledvalo.

Pistokkeet vaivana

Yleisin syy, miksi valaisin tuodaan korjattavaksi, on se, että lamppu vaatii maadoittamista.

– Helpoin tapa olisi vain laittaa valaisimeen maadoitettu pistoke. Mutta se on väärin tehty ja määräyksetkin sen kieltävät. Kun maadoitettu pistoke vaihdetaan, täytyy se lamppu itsessäänkin maadoittaa. Vialliset vanhat valaisimet saattavat pahimmillaan olla jopa vaarallisia.

– Kun sähkön kanssa pelataan, on aina olemassa turvallisuusriski. Kerran minulle tuotiin tarkistettavaksi eräs jalkalamppu, jonka asiakkaan lapsenlapset kertoivat tuntuvan sähköiseltä. Kun mittasin lampun jalan sähköisyyden, kävi ilmi, että rungossa oli päällä täysi jännite. Jos toisella kädellä olisi pitänyt lamppua ja toinen käsi olisi osunut vaikka sähköpatteriin, olisi käynyt pahasti. Harvinaista ei ole myöskään se, että vanha valaisin on sytyttänyt huonojen kontaktien vuoksi tulipalon, Eliala muistuttaa.

Vaikka Eliala puhuu iäkkäämpien valaisimien puolesta, ei hänen mielestään kuitenkaan kaikki uusi ole aivan pahasta.

– Ledit eivät lämpene juuri ollenkaan. Ennen valaisimissa oli ongelmia hehkulamppujen lämmön kanssa. Kun lamppu hömötti lasikuvun sisällä tarpeeksi monta vuotta, valaisimen muoviosat muuttuivat aivan korpuksi. Ja energiaahan ledit eivät kuluta juuri ollenkaan.

Rajansa puunauksella

Vanhoilla esineillä, niin myös valaisimilla, on omaan aikakauteensa kuuluva luonne. Luonteen päälle kerääntynyt ajan patina ei valaisinkorjaajaa haittaa.

– Mielestäni vanhoja valaisimia pitäisi puunata mahdollisimman vähän. Rajanveto on toki vaikeaa, mutta minun periaatteeni on, että korjaukseen tuodun valaisimen turvallisuusasiat hoidetaan kuntoon, mutta ulkonäköön ei saisi puuttua.

Eliala on jopa kieltäytynyt kiillottamasta korjaukseen tuotuja valaisimia. Yleensä asiakkaat kuitenkin ymmärtävät yskän, kun se heille selitetään. Eliala naurahtaakin, että jos kiiltävää pintaa haluaan, kannattaa käydä ostamassa kaupasta uusi valaisin.

Silmät auki kirpputorilla

Vanhoille tavaroille on aina vakiintunut keräilijäkuntansa. Myös valaisimista ollaan kiinnostuneita. Erityisesti kotimaiset löydöt ovat kovaa valuuttaa, kuuluisien suunnittelijoiden joukossa ovat esimerkiksi Lisa Johansson-Papeja Yki Nummi.

Mutta asiasta vasta nyt innostuneiden ei kannata heittää kirvestään kaivoon. Reino Eliala neuvookin pitämään silmällä kirpputoreja kierrellessä, jos eteen sattuisi tupsahtamaan Paavo Tynellin valaisimia.

– Tynellin valaisimien hinnat ovat vielä ihan kohtuulliset, mutta ne tulevat kyllä tulevaisuudessa nousemaan. Jo nyt huutokaupoissa saattavat keräilijät maksaa niistä aika isojakin hintoja.

Mutta Suomi on täynnä vinttejä, komeroita ja varastoja, joissa saattaa lymytä jos jonkinlaisia aarteita. Jossain vaiheessa piilot aina tyhjennetään ja jemmassa olleet herkut kaivetaan esiin. Jos siis vanhat valaisimet kiinnostavat, kannattaa jalkautua kirpputoreille ja kierrätyskeskuksiin. Koskaan ei voi tietää, milloin onni on myötä!