
Mattoja pitää huoltaa siinä missä kodin muitakin osia. Pesua ja tekstiilin muuta ylläpitoa kannattaakin miettiä jo mattokaupoilla.

Mattoja pitää huoltaa siinä missä kodin muitakin osia. Pesua ja tekstiilin muuta ylläpitoa kannattaakin miettiä jo mattokaupoilla.

Jouluaatonaattona mattopiiska viuhuu ja imuri ulisee. Perheenjäsenet säntäilevät pölyliinat käsissään huoneesta toiseen ja tunnelma on kireä. Kuulostaako tutulta? Joulu on suomalainen siivousjuhla, mutta mitäs jos ottaisitkin tänä vuonna rennommin? Lue artikkeli…

Ikkunoiden pesu on eräs hankalimmista kotitöistä. Sen vuoksi joudutaan kiipeilemään vaarallisiin paikkoihin ja lopputulos on monesti kaikkea muuta kuin siisti. Erityisen lisänsä ikkunoiden pesemisen haasteellisuuteen tuo myös modernien omakotitalojen arkkitehtuuri. Lue artikkeli…
Kotitalousvähennys uudistui vuodeksi 2013 siten, että Suomeen verovelvollinen henkilö voi saada vähennystä Euroopan talousalueella sijaitsevassa asunnossaan tai loma-asunnossaan ulkomaisella yrityksellä teettämästään työstä. Muilta osin vähennys on ennallaan.
Siivooja Espanjan-huvilalle? Vuodesta 2013 lähtien Suomeen verovelvollinen henkilö voi saada kotitalousvähennystä missä tahansa Euroopan talousalueella sijaitsevassa asunnossaan tai loma-asunnossaan tehdystä työstä. Kuva: Ljupco | Dreamstime.comSaunan kosteus ja kuumuus asettavat lauteet kovalle rasitukselle. Huolellinen kunnossapito pidentää lauteiden elinkaarta ja pitää saunan hygieenisenä.
Helppohoitoiset lauteet on koottu moduuleista. Kiinteästi asennettujen lauteiden alla ryömiminen on vaivalloista. Kuva: Goran Bogicevic | Dreamstime.com